Timbuktun tuhoajalle yhdeksän vuotta vankeutta

Tuomittu johti islamistikapinallisia, jotka tuhosivat hakuin satoja vuosia vanhoja pyhättöjä.

Ulkomaat
Kuvassa Ahmad al-Faqi al-Mahdi, joka tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankilaan Timbuktun historiallisten kohteiden tuhoamisesta.
Ahmad al-Faqi al-Mahdi osoitti oikeudessa katumusta teoistaan. EPA / Patrick Post

Malilainen entinen islamistikapinallinen on tuomittu yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen historiallisten kohteiden tuhoamisesta Timbuktussa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC luki tuomion tiistaina Hollannin Haagissa.

Ahmad al-Faqi al-Mahdi johti kapinallisia, jotka tuhosivat mausoleumeja Malin konfliktin aikana vuonna 2012.

Pyhätöt oli rakennettu 1400- ja 1500-luvuilla Timbuktun kukoistuskauden aikana. Timbuktu on Unescon maailmanperintökohde.

Yleiskuva aavikkoisesta Timbuktusta.
Islamistit tuhosivat Timbuktussa muinaisia pyhättöjä. Evan Schneider / EPA

Mausoleumeja tuhottiin hakuilla

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kulttuurikohteiden tuhoamisesta on annettu tuomio sotarikoksena.

al-Mahdin johtamat joukot tuhosivat yhdeksän mausoleumia ja moskeijan hakuilla ja sorkkaraudoilla. Yhdessä tapauksessa käytettään kauhakuormaajaa.

Timbuktun keväällä 2012 vallanneet islamistikapinalliset pitivät pyhättöjä harhaoppisina.

Ääriliikkeen tavoitteena oli alkaa soveltaa Malin pohjoisosassa erittäin jyrkkää islamin tulkintaa.

Ranskan ja Malin joukot valtasivat Timbuktun takaisin vuonna 2013.

Tuomittu katui tekojaan

Tuomion saanut al-Mahdi osoitti oikeudenkäynnin aikana katumusta ja pyysi anteeksiantoa.

Hän vetosi, ettei kukaan syyllistyisi vastaaviin rikoksiin kuin hän itse.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä Fatou Bensouda oli tyytyväinen tuomioon. Hän sanoi ratkaisun olevan varoitus muille, jotka suunnittelevat vastaavanlaisia tekoja.

Myös Unescon mukaan oikeuden ratkaisu oli erittäin merkittävä.

Malin lisäksi historiallisia kohteita on tuhottu konfliktien yhteydessä muun muassa Afganistanissa ja Syyriassa.

Edellinen laaja tuho tehtiin Syyriassa, kun Isisin terroristit tuhosivat muinaisia kohteita Palmyran kaupungissa viime vuonna.

Lähteet: Reuters, AFP