Turkulainen peltifirma kehitti aurinkosähköä tuottavan katon

Yritys valmistaa ensimmäisten joukossa maailmassa peltikattoa, johon on liimattu aurinkopaneeli. Aurinkokatto vähentää sähkölaskua kolmanneksen.

Kotimaa
Aurinkokatto
Aurinkokatossa peltikattoon on liimattu ohutkalvoaurinkopaneeli.Samuli Holopainen / Yle

50 vuotta alalla toiminut turkulainen peltifirma päätti uudistua ja kehitti katon, joka tuottaa aurinkosähköä. Virte Solar valmistaa ensimmäisten joukossa maailmassa aurinkokattoa.

– Kaikki alkoi siitä, kun luin Risto Isomäen kirjasta ohutkalvopaneeleista. Siitä sain idean.

Turkulaisfirman yhteistyökumppaniksi löytyi ohutkalvoaurinkopaneelia valmistava yhdysvaltalainen Miasolé. Kattopellin pintaan asennetaan Turun tehtaalla aurinkosähköä tuottava kalvo.

Toimitusjohtaja Jaakko Virtanen uskoo integroituihin aurinkosähköjärjestelmiin.

– On ollut unelma rakennusmateriaaleista, jotka itsessään tuottaisivat sähköä. Katoista, ikkunoista, seinistä. Nyt se alkaa olemaan todellisuutta.

Aurinkosähkömarkkinat kasvussa

Ympäristö- ja innovaatiojohtamisen professori Raimo Lovio Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta sanoo, että aurinkosähkömarkkinat kasvavat Suomessa pikkuhiljaa.

– Ensimmäinen varsinainen spurttivuosi oli viime vuosi. Tänä vuonna markkinat tulevat kasvamaan.

Integroitujen aurinkosähköjärjestelmien sekä erillisten aurinkopaneelien käyttö lisääntyy ja molempia järjestelmiä tarvitaan.

– Olennaista on se, että Suomessa aurinkosähkö investoidaan kiinteistön yhteyteen ja se sähkö käytetään siinä kiinteistössä. Ylijäämä myydään verkkoon.

Työmiehet kiinnittävät ohutkalvoaurinkopaneelia kattopeltiin.
Työmiehet kiinnittävät ohutkalvoaurinkopaneelia kattopeltiin.Samuli Holopainen / Yle

Sähkölasku pienenee ja kiinteistön arvo kasvaa

Aurinkokattoja valmistavan yrityksen oma katto tuottaa aurinkosähköä. Katolle on tehty noin 30 kilowatin voimala, joka tuottaa sähköä yrityksen tarpeisiin.

– Meidän koneet käyvät kuumimmillaan kesäisin, jolloin saadaan paljon aurinkosähköä. Meillä tulee korkeintaan viikonloppuisin ylituottoa, mikä myydään Turku Energialle, sanoo Virte Solarin toimitusjohtaja Jaakko Virtanen.

Virtasen mukaan aurinkokatto parantaa kiinteistön energialuokkaa ja pienentää sähkölaskua noin kolmanneksella. Aurinkokatto maksaa itsensä takaisin noin 15 vuodessa.

– Meillä on erittäin aurinkoiset ja pitkät kesät. Pärjäämme hyvin Keski-Euroopalle. Ei ole radikaalia eroa esimerkiksi Pohjois-Saksaan verrattuna, jossa on otettu paljon aurinkosähköä käyttöön.