Tuomiojan päiväkirjat ovat pirullista kyytiä politiikan aikalaisille

Tuomiojan piruilun kohteeksi joutuu mm. presidentti Martti Ahtisaari.

politiikka
Erkki Tuomiojan julkaisu 'Poliittiset päiväkirjat 1995-1997'.
Erkki Tuomiojan julkaisu 'Poliittiset päiväkirjat 1995-1997'. Seppo Suvela / Yle

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) kirjan nimi on näppärä heitto lukijalle. Kirjoittaja tietää olevansa poikkeuksellisen ilkeä päiväkirjamerkinnöissään, mutta kääntää senkin piruiluksi: Luulin olevani aika piruileva.

Hän hyvittelee aikalaisiaan alkupuheessaan kirjan tuottamasta järkytyksestä toteamalla, että asiat voivat näyttää toisilta nyt ja "vanhat vastakkainasettelut ovat enimmäkseen poistuneet tai menettäneet merkityksensä ja ovat voineet muuttua läheisiksi ystävyys- ja yhteistyösuhteiksi".

Tuomiojan poliittiset päiväkirjat vuosilta 1995–1997 osuvat aikaan, jolloin demareilla on ulkopolitiikan värisuora. Presidenttinä on Martti Ahtisaari, puolue nousee hallitukseen 1995 vaaleissa, pääministerinä Paavo Lipponen ja ulkoministerinä Tarja Halonen. Tuomiojan päiväkirjamerkinnöistä tätä riemukulkua ei huomaa.

Hän istuu oppositiossa niin asioiden kuin ihmistenkin suhteen. Itseään hän kutsuu likaisen työn tekijäksi eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Mitä hän taas möhlii

Tuomioja oli demarien kansanliikkeen kärjessä nostamassa Ahtisaarta presidentiksi 1994, mutta vajaa vuosi valinnan jälkeen arvio uudenvuodenpuheesta on tylyä: "Ahtisaari puhuu tv:ssä. Huomaan seuraavani sitä lähinnä negatiivisin odotuksin: mitä hän nyt taas möhlii. Siihen nähden suoritus on kohtuullinen, vaikka sisältö on etupäässä banaaleja latteuksia."

Tuomioja tietää olevansa terävä kynäilijä eikä säästä niitä, jotka eivät ole. Hän kertoo, että "kaikki tietävät ettei Ahtisaari kirjoita itse puheitaan eikä ole sellainen syväajattelija, joka sisäistäisi asioita" – toisin kuin presidentit Kekkonen ja Koivisto.

Liikuttui Thacherista

Tuomiojan mielestä ihmisellä pitää olla oma vahva tahto ja päämäärä elämässä ja politiikassa. Häneltä heltiää niukasti kiitosta muille, mutta samankaltaiset tahtopoliitikot saavat hänen arvostuksensa. Tuomioja kertoo liikuttuneensa lukiessaan Nelson Mandelan muistelmia. Yllättäen hän liikuttuu ja vaikuttuu myös erilaisen tahtojan, Margaret Thatcherin omaelämäkerrasta ja Carl Bildtin muistelmista. "Bildtillä on selkeä visio siitä mihin hän Ruotsia haluaa viedä–aivan toisin kuin sekotilassa olevilla Ruotsin demareilla."

Päiväkirjamerkinnät kulkevat tuomiojamaisen tarkasti läpi vuodet, joina lamaan pudonnut Suomi nousi kivuliaasti pystyyn: Lipposen hallitus tekee historiallisen kovia säästöpäätöksiä, presidentin valtaoikeuksia karsitaan ja EMU-päätöstä valmistellaan.

"Ilmoitan eroavani"

Erkki Tuomiojan julkaisu 'Poliittiset päiväkirjat 1995-1997'.
Seppo Suvela / Yle

Tuomioja on mukana päätöksenteon ytimessä, mutta arvostelee demarien säästö-, EU-, EMU- ja valtiosääntölinjaa. "Minua kyllä jo hirvittää tämä yksisilmäinen fanatismi, jossa Lipposella ei juuri muuta mielessä liiku kuin säästäminen, ja ainakaan julkisuudessa tätä hallitusta ei saisi leimata säästö- ja leikkaushallitukseksi." Leimattiinhan se.

Lipponen näyttäytyy jyränä, joka vie ketään kuuntelematta Suomea Saksan kylkeen, mikä kiukuttaa Tuomiojaa ja ulkoministeri Tarja Halosta.

EMU-ratkaisu ottaa niin koville, että joulun alla 1997 Tuomioja uhittelee itselleen ja puolueelle: "Lenkillä mietin – kuten useimmiten viime kuukausina olen lenkillä tai yöllä herätessäni tehnyt – tilaani ja tulevaisuuttani. Nyt tuntuu siltä, että joskus helmikuussa ilmoitan eroavani ryhmän pj-paikalta välittömänä perusteena se, että katson että EMU-päätös ek:ssa tulee tehdä vapain käsin. Jos vapaita käsiä ei tule kaikille, äänestän (silloin ainakin) EMU:un menoa vastaan varautuneena siihen, että se voi johtaa eroon puolueesta."

Sidotut kädet

Eduskuntaryhmät työstivät presidentin valtaoikeuksien leikkauksia 90-luvun loppuvuosina ja tilanne korvensi demarien ryhmää. Oman presidentin alta nakerrettiin valtaa ja Ahtisaari pani tiukasti hanttiin. Pääministeri Lipponen tasapainoili Ahtisaaren ja eduskunnan parlamentarisointi-tahdon välillä.

Tuomioja kommentoi Lipposen jahkailua happamasti: "Hänen kätensä suhteessa presidenttiin ovat sidotut. Vaikka hän ei suoraan asiaa niin ilmaisekaan, niin kyse on siitä, että hän joutui hallituksen alkuaikoina tekemään Ahtisaaren kanssa sellaisen diilin EU-edustuskiistassa, jossa sitoutui olemaan muuttamatta presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia."

Suurlähettilääksi?

Politiikan ristipaineissa Tuomioja miettii myös omaa uraansa ja päivänpolitiikan hylkäämistä. Hän olisi halukas Oslon suurlähettilääksi, minkä ulkoministeri Tarja Halonen kertoo yllättyneelle presidentti Ahtisaarelle. Paikka oli luvattu RKP:n Ole Norrbackille. "Mara ei suoraan torju Osloa, mutta viittaa Norrback-ongelmaan – josta kerron olevani tietoinen – ja kysyy kävisikö Praha. Ainakin se olisi intellektuaalisempi paikka kuin Oslo. En sitä suoraan tyrmää."

Asia jää auki ja pohdituttaa puolueensa politiikkaa opponoivaa Tuomiojaa seuraavat vuodet, mutta tänä päivänä tiedämme, että hän jää politiikan kentille.

Vihreät toverit

Tuomiojan muutama viikko sitten ehdottama puna-viher-yhteistyö vuoden 2016 vaaleissa ei ole saanut juurikaan innostunutta vastakaikua, mutta ehdotukselle löytyy taustaa 90-luvulta. "Finlandia-talolta Kesärantaan, jossa hallituksen illanvietto hallituspuolueiden ek-ryhmille on jo hyvässä vauhdissa. Katselen menoa pari tuntia ja lähden puoli kymmenen maissa kotiin. Sirpa Pietikäiselle tulen tokaisseeksi: ”Milloin me siirrymme vihreisiin?”, mihin hän vastaa: ”Katsommeko kalenteria heti?"

Vihreiden 90-luvun lopun kärkihahmot Heidi Hautala ja Osmo "Ode" Soininvaara kuvataan ystävinä ja he vaikuttavat hetkittäin läheisimmiltä aatetovereilta Tuomiojalle kuin oma demariryhmä, tosin heitäkään hän ei säästä piikittelyltä.

Ode lienee riittävän älykäs Tuomiojan mittapuulla käymään "intensiivistä ja analyyttistä yhteispohdintaa" eikä "mitään vastakkainasettelua synny", kuten Tuomioja kuvaa erästä vaalitilaisuutta.

Kirjassa on myös kuin ohimennen huvittava paljastus Soinivaaran itsetietoisesta ajattelusta. Tuomiojan mukaan Soininvaara tuskastui Pekka Haaviston sooloiluun ja "harkitsee jo Satu Hassin nostamista pj:ksi".

Ahtisaaren räätäli

Hetkittäin Tuomiojan kerronnassa häivähtää itseironiaa, mutta harvoin ilman piikkiä, kuten tarinassa Ahtisaaren räätälistä. Erään kokouksen yhteydessä Tuomioja kääntyy Paasion puoleen ja "näytän hänelle eripariset kenkäni – huomasin asian vasta matkalla autossa – ja totean että meillä on lisäksi sama vaatturi, jota emme käytä. Toissapäivän Turun Sanomissa Ahtisaaren räätäli oli näet haastateltaessa maininnut minut esimerkkinä huonosti pukeutuvasta poliitikosta ja lisännyt, ettei Paasiokaan ole hänen asiakkaansa".

Politiikan penkkiurheilijalle Tuomiojan päiväkirjat ovat herkullista, vaikkakin aikaa vievää luettavaa. Sivuja kertyy yli 600 eikä yksityiskohtia pursuava teos etene pikalukuna. Sitä voi suositella myös eduskuntatyön oppikirjana ja raadollisena kertomuksena siitä, miten hyvin eduskuntaryhmä tai yksittäiset kansanedustajat ehtivät perehtyä monimutkaisiin lakiteksteihin.

Politiikan aikalaisten kannattaa tarkistaa, onko heidän nimensä kirjan takaosan luettelossa ja olla helpottuneita jos ei ole.