Avaruusyhtiö SpaceX julkaisi visionsa tulevaisuuden Mars-lennoista – video

Mars-lennolla pitää olla hauskaa, ei ahdasta tai tylsää, sanoo SpaceX:n perustaja Elon Musk.

tiede
Uutisvideot: Avaruusyhtiö SpaceX julkaisi vision tulevaisuuden Mars-lennoista
Uutisvideot: Avaruusyhtiö SpaceX julkaisi vision tulevaisuuden Mars-lennoista

Yksityisen avaruusteknologiayhtiö SpaceX:n perustaja Elon Musk kaavailee lennättävänsä ihmisiä Marsiin suurilla aluksilla kenties jo vuonna 2024.

Musk esitteli tiistaina Meksikossa yhtiön suunnitelmia, joiden tähtäimessä on viime kädessä siirtokunnan perustaminen Marsiin. Samalla SpaceX julkaisi futuristisen videoanimaation, jossa hahmotellaan planeettojen välistä liikennettä.

Muskin visioissa uudelleenkäytettävien rakettien avaruuteen viemät alukset pystyisivät kuljettamaan kerralla jopa sata ihmistä ja lisäksi rahtia. Avaruusaluksissa olisi ravintola, hyttejä ja painovoimattomuuteen perustuvia pelejä ja elokuvia. Mars-lennon hinta yhdeltä henkilöltä voisi painua jopa alle 100 000 dollariin, Musk laskee.

Ennen miehitettyjä lentoja SpaceX suunnittelee lähettävänsä miehittämättömän Dragon-kapselin Marsiin mahdollisesti jo vuonna 2018.

Yhtiö koki hiljattain takaiskun, kun sen miehittämätön Falcon 9 -kantoraketti räjähti laukaisualustalla Floridassa. Räjähdyksen syytä ei ole saatu selville.