Lapsen kaappaajille vankeutta – piilottelivat tytöksi naamioitua pikkupoikaa yli vuoden

Nainen ja mies tuomittiin törkeästä vapaudenriistosta useiden vuosien vankeusrangaistuksiin.

Kotimaa
Syytetyt oikeussalissa, nainen on peittänyt kasvonsa huivilla, mies paperinivaskalla.
Ulla Meriläinen / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa poikkeuksellisessa lapsikaappausjutussa. Vuonna 1975 syntynyt nainen tuomittiin kolmen vuoden ja 1987 syntynyt mies kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä vapaudenriistosta. Naisen katsottiin syyllistyneen myös petokseen ja väärän henkilötiedon antamiseen.

Pariskunta piilotteli pikkupoikaa yli vuoden ajan Tampereella ja useilla muilla paikkakunnilla. Yli vuoden kateissa ollut poika löytyi heinäkuussa tamperelaiselta kesämökiltä tytöksi puettuna.

Lapsen piilottelu on jatkoa rikosjutulle, jossa pojan isä tuomittiin maaliskuussa 2015 törkeästä ihmiskaupasta. Ihmiskaupan uhri on piilotellun pojan äiti, jonka vapautta riistettiin useiden vuosien ajan.

Nuori nainen synnytti vankeutensa aikana kolme lasta. Piiloteltu poika on heistä vanhin. Isä piilotti pojan ennen kiinnijäämistään, vuoden 2014 lopulla.

Nyt käräjillä tuomittu nainen kuuluu pojan isän lähipiiriin. Hän on ollut naimisissa isän kanssa ja eronnut tästä 7 vuotta sitten. Tuomittu mies on tuomitun naisen nykyinen puoliso.