OP eroaa Finanssialan keskusliitosta

Pankkiryhmän hallintoneuvosto päätti keskiviikkona jättää lopullisesti finanssialan edunvalvontayhteisön.

talous
Osuuspankin logo talon seinässä.
Tiina Jutila / Yle

OP-ryhmä irtautuu Finanssialan keskusliiton jäsenyydestä. Pankki hakeutuu Palvelualojen työnantajien Paltaan.

Eroa oli osattu odottaa – OP-ryhmän välit viilenivät Finanssialan keskusliiton kanssa vuodenvaihteessa. OP:sta on vuoden mittaan viestitty, että pankkialan toimijoilla on nykyisin selvästi entistä vähemmän yhteistä agendaa.

– Yhteisömuotomme ohjaa meitä kehittämään asiakaslähtöisesti aivan uudenlaisia, monialaisia palvelukokonaisuuksia, kertoo pääjohtaja Reijo Karhinen tiedotteessa.

Reijo Karhinen
OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen.Juha-Pekka Inkinen / Yle

Karhinen viitannee muun muassa OP:n terveysbisnekseen omilla sairaaloilla ja lääkäriasemilla, joka on kovin erilaista toimintaa kuin FK:n muilla jäsenillä kuten Nordealla tai Sampo-konsernilla.

– Hallintoneuvoston tänään tekemälle edunvalvontapäätökselle on selkeät perusteet.

Finanssialan keskusliitto on tähän saakka toiminut kattavasti suomen pankkisektorin edunvalvojana. Suomen suurimman finanssiryhmän OP:n lähtö on liitolle iso menetys. OP ja Nordea ovat kirkkaasti liiton suurimmat rahoittajat.

Palvelualojen Palta on puolestaan tähänkin saakka ollut työmarkkinakysymyksissä finanssialan edunvalvoja. Finanssialan keskusliittoon jää vielä OP-yhteistyötä maksuliikealueasioissa, joista on erilliset sopimukset.

Kipinänä irtaantumiselle toimi Sampo-konsernin omistaman vakuuttaja Ifin kantelu. If kanteli joulukuussa OP:n pankki- ja vakuutuspalvelujen paketoimisesta kilpailuviranomaisille, minkä jälkeen OP ei enää suostunut liitossa alan yhteistoimintaan.

FK: Yhteistyöstä edunvalvonnassa voidaan keskustella

Finanssialan keskusliitto kertoo toistaiseksi jatkavansa toimintaansa "täysillä" huolimatta OP-ryhmän päätöksestä. Sen mukaan ala tarvitsee jatkossakin tiivistä edunvalvontaa muun muassa kiihtyvän digitalisaation ja sääntelyn lisääntymisen vuoksi.

– Vaikka toimialan rajapinnat hämärtyvät ja useat FK:n jäsenet luovat uutta liiketoimintaa myös finanssitoimialan ulkopuolella, niin tarve finanssialan omalle yhteiselle edunvalvonnalle ei katoa mihinkään, vaan se päinvastoin kasvaa, liiton tiedotteessa linjataan.

FK ei myöskään poissulje sitä mahdollisuutta, että OP-ryhmä voisi osallistua edunvalvontaan uudelta pohjalta tulevaisuudessakin huolimatta tämänpäiväisestä päätöksestä.