Vuosi turvapaikanhakijoiden siirtoja: 5600 siirretty, 100 000 jäljellä

Vaikka turvapaikanhakijoiden siirrot etenkin Kreikasta ovat nopeutuneet, nykytahdilla tavoitteen täyttyminen kestäisi seitsemän vuotta. Suomi on ottanut vastaan kolmanneksi eniten siirtoja.

Ulkomaat
Iäkäs mies pakolaisleirissä.
Pakolaisia väliaikaiseksi pystytetyllä Eleonasin pakolaisleirillä Ateenassa, Kreikassa 2. syyskuuta.Yannis Kolesidis / EPA

EU:n komissio vakuuttaa, että kiistanalainen järjestelmä turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenmaihin on ryhtynyt alkuvaikeuksien jälkeen toimimaan.

Mekanismi tuli voimaan vuosi sitten syyskuussa. Komissio kertoi tänään keskiviikkona, että järjestelmän kautta on tänä aikana siirretty yhteensä 5651 turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Italiasta. Lukujen mukaan tahti tiivistyi kesän ja alkusyksyn aikana: syyskuun aikana on toistaiseksi siirretty 1200 ihmistä, pääosin Kreikasta.

Lain noudattaminen ei ole vapaaehtoista

Dimitris Avramopoulos

Jäsenmaista Unkari, Itävalta ja Puola ovat toistaiseksi kieltäytyneet ottamasta vastaan turvapaikanhakijoiden siirtoja. Komissio kehotti kaikkia osallistumaan järjestelyyn.

– EU-lain noudattaminen ei ole vapaaehtoista. Jäsenmaiden on pantava toimeen se, mitä ne ovat yhdessä päättäneet, sanoi maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos.

– Komissio varaa oikeuden ryhtyä oikeustoimiin, Avramopoulos sanoi.

grafiikka
Turvapaikanhakijoiden siirrot Kreikasta ja Italiasta kuukausittain lokakuusta 2015 syyskuuhun 2016.Yle Uutisgrafiikka

Yli 100 000 jäljellä

Suomeen on tuotu 752 turvapaikanhakijaa ohjelman kautta, mikä on EU-maiden toiseksi suurin määrä Ranskan jälkeen. Hollantiin on tuotu liki saman verran turvapaikanhakijoita kuin Suomeen. Suomi äänesti hallitusohjelmansa vuoksi tyhjää kun asiasta päätettiin syyskuussa 2015.

Päätöksen nojalla Kreikasta ja Italiasta on määrä siirtää yhteensä 106 000 turvapaikanhakijaa muihin jäsenmaihin. Alunperin päätös tehtiin 160 000 ihmisen siirtämisestä, mutta määrä väheni 54 000:lla kun Unkari jättäytyi pois suunnitelmasta. Tämä määrä oli ensin määrä jyvittää tilanteen mukaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että siirrettävien enimmäismäärä jää 106 000:een.

Nopeutuneenkin kuukausitahdin vauhtia kiintiön täyteen saamiseen menisi vielä noin seitsemän vuotta. Päätöksen mukaan siirrot piti saada suoritettua kahdessa vuodessa.

Komission näkemys asiasta on, että Kreikan osalta nykytahti riittää, sillä Kreikassa on vain 30 000 hakijaa jotka täyttävät siirtojärjestelmän kriteerin. Mukaan pääsevät turvapaikanhakijat vain niistä maista, joiden kansalaisille on myönnetty turvapaikka 75 prosentin todennäköisyydellä.

Käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä syyrialaisia ja eritrealaisia turvapaikanhakijoita. Mukana ovat myös ne irakilaiset, joiden katsotaan olevan mahdollisesti kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Esimerkiksi Italiaan tosin tulee yhä jatkuvasti lisää eritrealaisia turvapaikanhakijoita. Syyrialaisten tulo Kreikkaan on puolestaan vähentynyt huomattavasti.

Unkarin äänestys "ei huoleta"

Syyskuun 2015 päätös turvapaikanhakijoiden siirroista sai Unkarin hallituksen järjestämään kansanäänestyksen siitä, pitäisikö Unkarin ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Kansanäänestys pidetään kuluvan viikon sunnuntaina.

– Me emme koskaan huolestu kansanäänestyksistä, komissaari Avramopoulos sanoi.

Avramopoulos sanoi, että hän ei halua lähteä neuvomaan unkarilaisia äänestäjiä. Hän tulkitsi, että Unkarin äänestyksessä on kyse suhtautumisesta komission ehdottamaan pysyvään turvapaikanhakijoiden siirtojärjestelmään, ei nykyiseen väliaikaiseen järjestelyyn.