OPEC nostaa öljyn hintaa – bensa ei silti kallistu sheikkien takia

Suomessa polttoaineiden hintojen ei uskota nousevan, vaikka öljynviejämaiden järjestö OPEC aikoo rajoittaa öljyntuotantoa. Nesteen asiantuntija Sauli Saumala, miksi?

talous
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Ensimmäinen ja päällimmäinen syy on verotus. Suomessa bensiinin ja dieselin hinnoissa valtaosa on veroa.

Esimerkiksi, jos 95-oktaaninen bensalitra maksoi keskimäärin syyskuussa 1,38 euroa. Siitä verottajalle menee 92,1 senttiä.

Raaka-aineen osuus polttonesteiden hinnasta on siis pieni. Verottajan eli valtion osuus on suuri.

Nesteen asiantuntija Sauli Saumala arvioi, että jos öljyn hinta jatkaisi tästä eteenpäin todella kiihtyvästi nousuaan, pumppuhinnatkin voisivat jonkin verran nousta.

Kovin todennäköisenä sitä ei pidetä, mutta varmaa on, että valtio kiristää polttoaineen verotusta.