Analyysi: Onko Deutsche Bank Euroopan Lehman Brothers?

Ympyrä sulkeutuu, kun finanssikriisin aikaisista toimista annetut sakot horjuttavat suurta saksalaispankkia. Tällä kertaa ongelmiin on kuitenkin varauduttu paremmin.

talous
Kaksi pilvenpiirtäjää tummenevan taivaan alla Saksan Frankfurtissa. Etualalalla Deutsche Bankin logo.
Arne Dedert / EPA

Syyskuun 15. päivä tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun amerikkalainen investointipankki Lehman Brothers hakeutui konkurssiin. Konkurssi laittoi liikkeelle ketjureaktion, joka johti useat Euroopan maat velkakriisiin.

Konkurssin vuosipäivää seuraavana päivänä Yhdysvaltain oikeusministeriö määräsi saksalaiselle Deutsche Bankille 14 miljardin dollarin sakot rikkeistä, joihin se oli syyllistynyt finanssikriisin alkuvaiheessa. Jo valmiiksi vaikeuksissa olleen pankin osakekurssi putosi entisestään. Euroopassa alettiin kysellä, onko Deutsche Bank uusi Lehman Brothers.

Die Zeit -lehti uutisoi alkuviikosta, että Saksan hallitus valmistelee suunnitelmaa siltä varalta, että Deutsche Bankia pitäisi pääomittaa. Hallitus kiisti lehden tiedot. Pankki on puolestaan kiistänyt tarvitsevansa julkista rahaa.

Lehman Brothersin konkurssista lähteneen ketjureaktion yksi seuraus oli pankkien sääntelyn täysremontti Euroopassa. EU-maat halusivat jatkossa välttää tilanteen, jossa valtiot joutuvat käyttämään miljardeja heikkojen pankkiensa tukemiseen.

Perustettiin pankkiunioni eli yhteinen pankkivalvonta, kriisinratkaisumekanismi ja yhteinen talletussuoja. Vaikeuksiin joutuneet isot pankit eivät voi enää vaan kääntyä hallitustensa puoleen ja pyytää rahaa. Uusien sääntöjen mukaan ensisijaisia rahoittajia ovat pankin omistajat.

Valtiot eivät voi enää myöskään itse huolehtia isojen ongelmapankkien pelastusoperaatioista, vaan sitä varten on perustettu kriisinratkaisumekanismi. Järjestelmään kuuluu rahasto, jota käytetään jos pelastusoperaatioon tarvitaan julkista rahaa.

Mutkikasta rakennelmaa on koottu neljä vuotta, ja sen uusimmat osat on otettu käyttöön tänä vuonna. Koko järjestelyn tarkoitus on välttää tilanne, jossa yhden pankin vaikeudet leviävät hallitsemattomasti kuten Lehmanin tapauksessa kävi.

Kriisinratkaisujärjestelmällä ei ole ollut vielä yhtään asiakasta. Brysselissä odotetaan, ilmestyykö luukulle joku. Ja tuleeko ensimmäinen asiakas Saksasta vai Italiasta.