Kysely: Vanhempien pahin pelko on, että joku vahingoittaa omaa lasta

Lasten vanhempien elämää varjostavat monenlaiset pelot kiusaamisesta kuolemaan.

Kotimaa
Kaksi tyttöä ja yksi poika tasapainottelevat leikkikentällä.
Yle Uutisgrafiikka

Vanhempien suurin uhkakuva on, että joku kohtelee kaltoin omaa lasta, tekee hänelle pahaa. Sitä pelkää yli puolet lasten vanhemmista. Lähes yhtä paljon ahdistaa ajatus, että lasta kiusataan tai hän sairastuu vakavasti.

Oman lapsen kuolemaa pelkää puolet vanhemmista, ilmenee Ylen Marja Hintikka Live -ohjelman Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Siinä selvitettiin alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien kokemia pelkoja ja huolia.

– Kun olen kuullut, että joku epämääräinen auto pyörii lähistöllä ja koulustakin on varoiteltu, niin mietin mitä vaaroja siinä on, miten lasta tällaisiin tilanteisiin valmistaa ja osaako sitä itse toimia, pohtii kolmen lapsen äiti Tuuli Pohjankoski.

Pelkään epäonnistuvani vanhempana ja lapsi joutuu huonoille raiteille.

Hanna Ojala

Pelätyimpiä asioita on myös lapsen joutuminen huonoon seuraan teini-iässä.

– Pelkään epäonnistuvani kasvatuksessa tai vanhempana niin, että lapsi joutuu huonoille raiteille. Vaikka eihän siihen voi loputtomasti itse vaikuttaa, kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, Hanna Ojala toteaa.

garafiikkaa
Yle Uutisgrafiikka

Psykologi: jokainen pelkää lapsensa puolesta

Yksinhuoltajien pelon kohteet ovat paljolti samoja kuin kahden aikuisen taloudessakin. Heitä painaa kuitenkin enemmän huoli omasta sairastumisesta. Yksinhuoltajat pelkäävät useammin myös joutumista taloudellisiin vaikeuksiin tai omaa kuolemaansa.

Psykologi Tuovi Keräsen mukaan tutkimuksessa esiin tulleet pelot ovat tyypillisiä lasten vanhempien pelkoja.

– En ole yllättynyt, miten isoja asioita pelätään.

Pelko on luonnollinen osa vanhemmuutta, kunhan se ei hallitse koko elämää.

Se on vanhemmuuden hinta, että joutuu pelkojen kanssa kasvotusten.

Tuovi Keränen

– En ole vielä sellaista vanhempaa työssäni tavannut, joka ei pelkäisi lapsensa puolesta. Kun vanhemmiksi ryhdytään, siinä saa ikään kuin sivulahjana huolen ja tietyt pelot. Se on vanhemmuuden hinta, että joutuu pelkojen kanssa kasvotusten, Tuovi Keränen sanoo.

Erityisesti lapsistaan ovat huolissaan alle 7-vuotiaiden pikkulasten alle 35-vuotiaat vanhemmat. Kun lapset tulevat kouluikään, huolet hieman helpottavat.

Antti Ruutu ja lapsi.
Antti Ruutu hoitaa lastaan helsinkiläispuistossa.Jari Kovalainen / Yle

Reilu kolmannes Vanhempien pelot -tutkimukseen vastanneista oli sitä mieltä, että pelkoja vähentäisi, jos media ei jatkuvasti loisi uhkakuvia.

Pelkoihin voi vaikuttaa esimerkiksi tiedotusvälineissä käyty keskustelu lasten rokottamisen tarpeellisuudesta.

– Pelottaa lasten vanhempien piittaamattomuus ja vastuuttomuus. Sosiaalisessa mediassa päätetään olla ottamatta viranomaisten suosittelemia rokotuksia. Se ehkä pelottaa, että Suomessakin alkaa siksi olla epidemioita, miettii yhden lapsen isä Antti Ruutu.

Psykologi Tuovi Keränen muistuttaa, että pelko on tunne, joka helposti tarttuu.

– Minusta vanhemmuuden hyviä puolia tulisi enemmän painottaa mediassa. Ei sellaista rakkautta, jota saa omilta lapsilta, saa mistään muualta. Siitä ei näe paljon juttuja tiedotusvälineissä.

garafiikkaa
Yle Uutisgrafiikka

Raha ja uni vähentäisivät pelkoja

Vanhemmat kokevat, että jos taloudellinen tilanne olisi vakaampi, vähenisivät myös pelot. Lisäksi yksinhuoltajat kaipasivat enemmän tukea arkeen ja vanhemmuuteen sekä vastuun tasaisempaa jakautumista.

Erityisesti pienten lasten vanhemmilla rankka elämänvaihe heijastuu myös pelkoihin. Alle kuusivuotiaiden lasten vanhempien mielestä tuntemukset helpottuisivat, jos ei olisi niin väsynyt.

– Kun ihminen saa suunsa auki ja kertoo pelosta, puolet lähtee jo pois. Pelon jakaminen muiden kanssa, ehdottomasti pienentää sitä. Kaikkiin tunteisiin käy niiden jakaminen, oli sitten kyse pelosta, ilosta tai riemusta, psykologi Tuovi Keränen sanoo.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi runsas 600 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa.

Tiedot kerättiin syyskuussa.

Marja Hintikka Liven teettämässä kyselyssä selvitettiin myös, kuinka äitien ja isien pelot eroavat toisistaan.