Bongareiden vinkit revontulien löytämiseen – "Monesti yön pimeydessä hihkun ilosta"

Revontulibongari Taisto Komulainen ei pidä odottelusta kaupan jonossa, mutta yöllä hän on valokuvannut revontulia kuusikin tuntia, pitkiä aikoja odotellen.

revontulet
Revontuli
Taisto Komulainen vinkkaa, että valokuvauksessa on tärkeää käyttää jalustaa, itselaukaisinta, pitkää valotusaikaa, riittävän hyvää kameraa ja hakeutua aukealle paikalle, joissa ei ole valoja häiritsemässä revontulia.Taisto Komulainen

Revontulibongari Taisto Komulaisen tärkein ohje on olla kiirehtimättä, jos haluaa nähdä revontulia. Niitä kun ei pysty hoputtamaan.

Joskus revontulia joutuu odottamaan jopa tuntikaupalla, Komulainen sanoo. Yleensä ne näkyvät kahden tai kymmenen minuutin ajan, toisinaan ainoastaan minuutin. Sen jälkeen ne ikäänkuin katoavat haukkaamaan happea.

– Kaksi tuntia odotat ja minuutissa se on ohi. On sellaisiakin ollut, Komulainen nauraa.

Tosin nykyisin on olemassa revontulitutkia, joista tietää milloin revontulien näkymiseen on mahdollisuus, Komulainen korostaa. Ilmatieteen laitoksen palvelussa on jopa revontulihälytys, joka ilmoittaa revontulista.

– Ei välttämättä tarvitse yöpuulta lähteä koko yöksi, jos haluaa niitä vain silloin tällöin nähdä, hän pohtii.

Korkealta paikalta on laaja näkymä

Taisto Komulainen vinkkaa varaamaan lämmintä vaatetta ja liikkumaan pois kaupungin valoista – esimerkiksi Kajaanissa kymmenen kilometriä pohjoiseen – ja tähyilemään kohti Lappia. Toki kotipihallakin niitä on Kajaanin keskustan kupeessa näkynyt.

Yksi lisävinkki on mennä aukealle ja korkealle paikalle. Talvisin jäätynyt järven jää on paikoista paras, sillä valot ovat kaukana, Komulainen kertoo.

Revontuli
Taisto Komulainen

Toinen revontulibongari Tapio Kostet on samoilla linjoilla. Tulisi nähdä lähelle taivaanrantaa eli hakeutua korkealla paikalle, Kostet alleviivaa.

– Monesti, kun revontulet alkavat, niin pohjoisesta taivaalta rupeaa näkymään matalalla kaari, joka saattaa nousta ylemmäksi. Toisaalta joskushan ne saattavat näkyä suoraan pään yläpuolella, ettei tarvitse olla näkymä joka suuntaan hyvä, Kostet kuvailee.

– Aina parempi kuitenkin, jos on laajalti näkyvyyttä.

Elokuun lopulta alkaen

Parhaat vuodenajat revontulien bongailuun ovat Taisto Komulaisen mukaan elokuun lopulta lokakuulle asti ja kevään puolelta maalis- ja huhtikuu. Keskitalvella revontulia on hänen kokemuksensa mukaan hankalampi nähdä.

Kaksi tuntia odotat ja minuutissa se on ohi. On sellaisiakin ollut.

Taisto Komulainen

Myös Ilmatieteen laitoksen mukaan kevättalvi ja alkusyksy ovat tilastollisesti edullisimmat ajat revontulien esiintymisille.

Tapio Kostet tosin lisää, että näkyy revontulia keskitalvellakin, jopa kesälläkin – tosin tuolloin valoisa taivas estää Suomessa havainnot.

Revontuli
Taisto Komulainen

– Revontulia olisi taivaalla keskikesälläkin, Kostet kuvailee.

Revontulia on helpointa nähdä pohjoisessa. Todennäköisyydet laskevat rajusti etelään mentäessä. Esimerkiksi Helsingin suunnalla revontulia on tilastollisesti mahdollista nähdä noin kerran kuukaudessa.

Yössä on viehätystä

Revontulien bongailu on yökyöpelien harrastus, sillä parhaiten niitä näkee puolenyön aikoihin. Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Lapissa revontulien esiintymistodennäköisyys ylittää 50 prosenttia iltayhdeksältä ja saavuttaa huippunsa noin kello 23:30.

Aamuyöllä puolestaan revontulten määrä vähenee siten, että neljän ja viiden aikoihin niiden esiintymistodennäköisyys laskee alle 50 prosentin.

Revontuli
Taisto Komulainen

Yössä on kuitenkin tiettyä viehätystä, Taisto Komulainen kuvailee.

– En minä tykkää esimerkiksi kaupan jonossa jonottaa, mutta luonnossa kun odottelen, niin siinä on määrätynlaista viehätystä siinä yön pimeydessä, kun kuuntelee yön ääniä, Komulainen kuvailee.

Revontuli
Taisto Komulainen

Revontulissa parasta on puolestaan kauneus.

– Minusta ne ovat todella kauniita. Se odottelu ja kun ne tulevat, niin monesti yön pimeydessä hihkun ilosta, Komulainen pohtii.

– Jos olisi joku kuuntelemassa, niin hämmästelisi, että kukahan tuolla karjuu, hän nauraa.

Valokuvauksessa tulee käyttää jalustaa

Valokuvaukseen liittyen Taisto Komulainen vinkkaa, että tärkeää on käyttää jalustaa, kaukolaukaisinta, pitkää valotusaikaa, riittävän hyvää kameraa ja hakeutua aukealle paikalle, joissa ei ole valoja häiritsemässä.

Taisto ja Raakel Komulainen kuvassa
Taiston puoliso, Raakel Komulainen tukee miehensä harrastusta. Toisinaan huolettaa, mutta Taisto muistaa aina ilmoittaa, minne on menossa ja milloin palaa takaisin.Mika Niskanen / Yle

Itse Komulainen asettaa järjestelmäkameransa tarkkuusasetukset aina mahdollisimman kauas taivaalle. Ensimmäisen kerran, kun Komulainen kävi kuvailemassa revontulia, ei hänellä ollut mukana jalustaakaan.

– Olin yön pimeydessä autolla liikenteessä, niin tuin kameraa auton ikkunan pieleen, Komulainen kertoo.

– Ei niistä tullut julkaisukelpoisia, hän nauraa.