Koe uusi yle.fi

3,50€ riittää päivän kaikkiin aterioihin – kymmenet tuhannet kiinnostuivat halparuokahaasteesta

Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista, ja tähteistäkin voi taikoa yhtä sun toista.

Kotimaa
Linssipyörykät ja uunipunajuuret.
Linssipyörykät ja uunipunajuuret.Sari Rito

Essi Määttä ja Sari Rito panivat syyskuun alussa pystyyn halparuokahaasteen Facebookissa. Sen jälkeen homma lähtikin vähän käsistä – ryhmässä on yli 5 000 jäsentä, ja halparuokahaasteeseen lähti mukaan yli 40 000 ihmistä.

– Rahan ja ruoan yhdistelmä näköjään kiinnostaa ihmisiä, Määttä sanoo.

Halparuokahaasteessa lähdettiin siitä, että päivän ruoat saavat maksaa korkeintaan 3,50€ henkilöä kohden päivässä.

– Minulla ja lapsilla ruokabudjetti kuukaudelle oli 290 euroa. Loppujen lopuksi menot olivat 264 euroa, eli alitimme budjetin, sanoo Rito.

Määtällä meni vähän heikommin, ja budjetti ylittyi 6,90 eurolla.

– Se tapahtui viime viikolla, kun paistelin kvinoapihvejä. Miehellä taisi mennä kuppi vähän nurin, ja hän lähti samalta istumalta kauppaan, ja osti pähkinöitä, rusinoita ja jugurttia. Ja vissyn, joka maksoi 2,50 euroa, Määttä nauraa.

Mielikuvitus liikkeelle

3,50 euroa päivässä on sen verran vähän, että se vaatii jonkin verran mielikuvitusta. Lisäksi jatkuva raportointi vei aikaa.

– Hallinnointiin ja laskemiseen saattoi mennä pari tuntia päivässä. On eri asia laittaa ruokaa mielijohteiden perusteella kuin laskea jokainen gramma, tehdä muistiinpanot ja raportoida, Rito sanoo.

– Minä olin ystävän vauvakutsuilla, ja siellä olisi ollut 18 euron aamupala. En sitten syönyt sitä. Ajattelin, että vedetään tämä kunnialla loppuun. Join kuitenkin kahden euron kahvin, joka vähennettiin budjetista, kertoo Määttä.

Selväksi tuli myös ruoan sosiaalinen merkitys, ruokaa oli tarjolla joka paikassa.

– Se liittyy juhlimiseen, se liittyy yhdessä olemiseen. Siinä piti luovia, että ihmiset eivät loukkaannu siitä, että olemme tällaisella projektilla, sanoo Rito.

Normaalissa arjessa ei tietenkään tarvitse tikistää aivan yhtä tarkasti, vaikka haluaisikin pysyä edullisessa ja terveellisessä ruoassa.

– Kyllä mekin tätä jollain tasolla jatkamme, mutta emme enää samalla tavalla laskimen kanssa heilu, Rito naurahtaa.

Suhde ruokaan muuttui

Kuukauden halparuokakuuri muutti myös kaksikon suhtautumista ruokaan. Siinä missä ennen näkyi lähes tyhjä jääkaappi, näkyy nyt mahdollisuuksien maailma.

– Ruokaa ei heitetä hukkaan. Tuntui pahalta heittää homeeseen mennyt tomaatinpuolikas pois, silläkin on hinta, sanoo Määttä.

Arkeen tarttui myös runsaasti reseptejä. Niitä löytyy Syyskuun halparuokalaiset! (siirryt toiseen palveluun) -Facebookryhmästä.

– Lasten suosikkeihin jäi peruna-porkkanaletut, jotka tehtiin edellisen päivän peruna- ja porkkanamuusin tähteistä. Linssipyörykät ja uunipunajuuret oli myös suosittu. Sitä myös Facebook -ryhmän ihmiset paljon kokeilivat ja kiittelivät, kertoo Rito.

– No ne kvinoapihvit, ne ovat todella hyviä!, Määttä nauraa.

Bataattia, sipuloa ja paprikaa.
Jauhelihakastikkeen tähde, paprikaa ja uunibataattia.Sari Rito

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Tonttuovet

Tonttuovi paisui joulun jätti-ilmiöksi, ja tutkija ymmärtää hyvin, miksi

Cheerleading

Cheerleaderit pääsivät vihdoin eroon pyllynkeikuttajien leimasta – pienen seuran jäsenmäärä räjähti: "Emme pysty perustamaan tarpeeksi joukkueita"

Joululahjat

Tuntemattoman lahjoitus lämmittää yksinhuoltajaperheen joulua: "Ei ole häpeä pyytää apua"

Tiede

Tutkimus: Rasvaiset maitotuotteet voivat olla terveellisempiä

Kolme asiantuntijaa vastaa rasvakiistan väitteisiin