Vuoden kotiseututeos kertoo viinanmyyjien, taiteilijoiden ja duunarien Leppävaarasta

Espoon Leppävaaran kasvun siemenet kylvettiin jo paljon ennen 70-luvun rakennusbuumia ja Maxi-marketia. Näistä varhaisen kasvun vuosista kertoo vuoden kotiseututeokseksi valittu kirja Valtatien varrelta.

Espoo
Linja-auto komeasti nimetyllä Valtatiellä vuonna 1936.
Valtatieltä eli nykyiseltä Lintuvaarantieltä pääsi linja-autolla kätevästi Helsinkiin jo vuonna 1936.Valtatien varrelta -teos / Espoon kaupunginmuseo

Alberga, jota 1920-luvun puolivälistä alkaen alettiin kutsua Leppävaaraksi, oli 1900-luvun alkuvuosina harvaan asuttu paikka.

Asukkaita oli vain muutamia satoja, mutta tilanne muuttui nopeasti, kun Helsingistä Karjaalle kulkeva rautatie valmistui ja Leppävaaran rautatieseisake avattiin vuonna 1904.

Leppävaarassa alkoi suuri palstoitusbuumi. Tontit olivat Helsinkiä edullisempia ja juna teki alueesta maantieteellisesti houkuttelevan. Vuoteen 1910 mennessä asukkaita oli jo yli 650.

– Silloin hakeuduttiin pois Helsingistä, kun asuntotilanne siellä oli kurja. Täällä oli halpaa maata kohtuullisen yhteyden päässä. Kaikki perustui omaan hartiapankkirakentamiseen, mikä antoi köyhällekin väestölle mahdollisuuden muuttaa pois Helsingin slummeista, kertoo Markku Salmi, Valtatien varrelta -kirjan päätoimittaja.

Ensimmäisen maailmansodan yhteydessä alkoi myös valtava rakennusurakka, jonka tarkoituksena oli suojata Helsinki yhtenäisellä maalinnoituksella.

Espoon Haukilahdesta Helsingin Vuosaareen kulkenut vallihautojen ketju vaati paljon työvoimaa ja vaikutti osaltaan Leppävaaran kehittymiseen.

Duunareiden Harakka

Vuosisadan alussa kielikysymys jakoi kansaa. Venäjä kiristi otettaan Suomesta ja pyrki venäläistämään Suomen virkakuntaa. Vastavoimana suomalaisuusaate voimistui myös Leppävaarassa niin suomen- kuin ruotsinkielisten keskuudessa.

Albergassa junanradan eteläpuolella asui vauraampaa, pääosin ruotsinkielistä väkeä. Pohjois-Leppävaara ja varsinkin Harakka olivat työväenliikkeen ydinaluetta.

Leppävaaran kivikoulun rakentajia vuonna 1937.
Leppävaaran kivikoulun rakentajia vuonna 1937. Kuva on Leppävaara-seuran kansalaismuistipiirin satoa.Leppävaara-seura ry / Raimo Pekkala

– Tämä näkyi esimerkiksi tonttien ja talojen koossa. Mitä pohjoisempaan mentiin, sitä pienemmäksi tulivat tontit ja talot ja sitä köyhempää porukkaa siellä asui, Salmi kertoo.

Kansalaissodan jälkeen poliittinen kahtiajako syveni. Duunareiden kansoittama Harakka opittiin tuntemaan paikkana, jossa viina virtasi ja paheet rehottivat. Lopulta 1960-luvun alussa Harakan nimi muutettiin valtuuston päätöksellä Lintuvaaraksi.

– Päätöksellä haluttiin pyyhkiä pois Harakan maine viinanmyynnin ja trokauksen keskuksena, Salmi sanoo.

Pimeän viinan jakelukeskus

Kieltolain aikana (1919–1932) yksi keskeisistä pirtun salakuljetusreiteistä kulki Laajalahdelle ja sieltä edelleen Harakkaan. Harakassa hoidettiin pirtun trokausta janoisille ja siellä toimi tiettävästi myös salakapakoita.

Akseli Gallen-Kallelan ateljeen tuntumassa oli paikka, jossa viina nousi maihin ja kuljetettiin jälleenmyyjille.

Markku Salmi

– Emäaluksia kutsuttiin risteilijöiksi, ne toivat lasteja kansainvälisille vesialueille ja sieltä haettiin nopeilla moottoriveneillä tavarat tänne rantaan. Harakka toimi yhtenä viinan vähittäismyynnin keskuksena.

Pimeän viinan myynti jatkui pitkään vielä kieltolain kumoamisen jälkeen. Salmen mukaan Tarvaspäässä Akseli Gallen-Kallelan ateljeen rannan tuntumassa oli keskeinen paikka, jossa viina nousi maihin ja kuljetettiin jälleenmyyjille.

Kohujulkkiksia ja taitelijoita

Oman kiinnostavan palansa Leppävaaran historiaan muodostavat alueella asuneet taiteilijat ja julkkikset. Jälkimmäisistä ehkäpä maineikkain oli Suomen ensimmäiseksi kohujulkkikseksi tituleerattu Tabe Slioor, joka aloitteli työuraansa Valon talossa rouva Merilehden kaupan myyjänä.

Mallintöiden ja muotinäytösbisneksen myötä kuuluisuuteen noussut Slioor muistetaan erityisesti miessuhteistaan. Hänen suhteensa naimisissa olleeseen Helsingin kaupunginjohtajaan Erik von Frenckelliin oli 1950-luvun suurimpia kohu-uutisia.

Tabe Slioor poseeraa toisen lepuskilaisen, Ville Vallgrenin kuuluisalla Havis Amanda -patsaalla.
Tabe Slioor poseeraa toisen lepuskilaisen, Ville Vallgrenin kuuluisalla Havis Amanda -patsaalla.Leppävaara-seura / Ville Karlsson

50-luvun alussa Slioor tutustui myös Urho Kekkoseen, ja heidän suhteensa laadusta liikkui vuosikymmenten ajan mitä villeimpiä huhuja.

Monet vanhemman polven lepuskilaiset muistavat toisenkin kaunottaren, Ester Toivosen, työskennelleen 30-luvulla jonkin aikaa Ison Elannon myyjättärenä. Myöhemmin Toivonen valittiin Miss Suomeksi ja Miss Euroopaksi.

Vuosikymmenten varrella Leppävaarassa ovat asuneet myös esimerkiksi poliitikkona ja kirjailijana tunnettu Hella Wuolijoki, runoilija Katri Vala, kuvanveistäjä Ville Vallgren sekä säveltäjä Jukka Linkola.

Kasvu räjähti 70-luvulla

1930-luvulla ennen sotia Leppävaarassa asui jo yli 3 000 asukasta. Sodan jälkeen väestönkasvuun vaikutti Karjalasta sekä Neuvostoliitolle luovutetun Porkkalan alueelta saapunut siirtoväki.

1950-luvun lopulle asti pientaloalueena säilyneen Leppävaaran profiili alkoi hiljalleen muuttua: ensimmäinen nykyaikainen kerrostalo valmistui vuonna 1958 osoitteeseen Postipuuntie 5.

1960-luvulla nousi muutamia kerrostaloja lisää, kunnes koko alue julistettiin vuonna 1964 rakennuskieltoon. Espoo oli alkanut kasvaa ja keskeisesti sijaitsevaa Leppävaaraa haluttiin rakentaa aiempaa tehokkaammin.

Pitkään jatkuneet rakennuskiellot hidastivat kasvua, joka lähti käyntiin jälleen 60-luvun lopulla. Kerrostaloja tehtiin lisää ja syksyllä 1971 Leppävaaraan avattiin Suomen ensimmäisiin automarketeihin kuulunut Maxi-market.

Alueen suurimmat kasvun vuodet sijoittuvat 1970- ja 2000-lukujen välille. Tänä päivänä Kanta-Leppävaarassa on jo 30 000 asukasta.

Vuoden kotiseututeos syntyi laajana yhteistyönä

Markku Salmen ja viisihenkisen toimituskunnan teos Valtatien varrelta – Tarinoita ja kuvia Leppävaarasta ja Harakasta valittiin lauantaina Turun kirjamessuilla Vuoden kotiseututeokseksi.

Tunnustuksen myönsi Suomen Kotiseutuliitto. Palkintoperusteissa kiiteltiin erityisesti kirjan työtapaa. Kirja on koottu Leppävaara-seuran kansalaismuistipiirin laajan aineiston pohjalta.

Aktiivinen kansalaismuistipiiri on jo vuodesta 2002 määrätietoisesti kartoittanut ja kerännyt talteen historiatietoa ja -aineistoa Leppävaaran alueelta.

– Ihmisille on ollut tärkeää päästä muistamaan yhdessä ja jakamaan tietoja ja kuvia muiden kanssa ja tapaamaan vanhoja tuttuja, Salmi kertoo.

Hän pitää kansalaismuistipiirin tuottamaa aineistoa aarrearkkuna, josta kirjan viisihenkinen toimituskunta on voinut ammentaa, tarkastaa ja tiivistää kansien väliin parhaat palat.

– Jokaisella kerralla istunnoissa on ollut 50–60 ihmistä paikalla. Se on ollut modernia, nykyaikaista seniorityötä, joka on ollut tärkeää meille nuoremmille, mutta ennen kaikkea myös senioreille.