1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. influenssa

Influenssa-aalto on vasta matkalla Suomeen – Lapissa rokotetaan innokkaasti

Influenssatilanne on pohjoisella pallonpuoliskolla vielä rauhallinen. Tavallisesti vuodenvaihteessa alkavan influenssakauden odotetaan tuovan sikainfluenssavirusta ja H3N2 -A-virusta, joihin molempiin on rokote. Lapissa rokotekattavuus on muuta maata parempi.

influenssa
Käsiä pestään saippualla.
Sairastuneiden tulisi pestä kätensä huolellisesti, jotta salmonella ei leviä eteenpäin.Pekka Kauranen / Yle

Suomessa ja pohjoisella pallonpuoliskolla on influenssan osalta tällä hetkellä hyvin rauhallinen vaihe.

– Yksittäisiä influenssatapauksia on ja osa niistä tulee matkailun myötä. Epidemia on meneillään eteläisellä pallonpuoliskolla, infektiolääkäri Markku Broas Lapin keskussairaalasta kertoo.

Rovaniemi on kärkialueita ja lähes 49 prosenttia yli 65-vuotiaista on ottanut rokotteen.

Broaksen mukaan epidemia-alueilla kiertää edelleen aktiivinen sikainfluenssavirus H1N1.

– Toisaalta myös A-viruksista H3N2 kiertää ainakin Aasiassa. Se, mitä tulee pohjoiselle pallonpuoliskolle ja Suomeen, ei ihan tarkkaan vielä tiedetä.

Molempia viruksia vastaan on rokotus. Broaksen mukaan virukset muuntuvat edelleen.

Rokotekriittisyyttä länsirannikolla

Influenssakausi alkaa Suomessa yleensä vuodenvaihteessa tai sen jälkeen. Rokotuksia saa omasta terveyskeskuksesta ja esimerkiksi Rovaniemellä rokottajat jalkautuvat myös kauppakeskuksiin. Tällä tavalla pyritään laskemaan kynnystä rokotteen ottamiseen. Broaksen mukaan rokotekattavuus on Lapissa jo nyt selvästi parempi kuin muualla Suomessa.

– Lapsilla rokotekattavuus on ollut selvästi parempi kuin muualla Suomessa eli mennään yli 30 prosentin tasolla, se on nousussa. Yli 65-vuotiaiden osalta esimerkiksi Rovaniemi on ihan kärkialueita eli lähes 49 prosenttia yli 65-vuotiaista on ottanut rokotteen ja Sallassa peräti 55 prosenttia eli olemme esimerkkinä muulle Suomelle.

Lapin sairaanhoitopiiri on kunnostautunut myös työntekijöiden rokottamisessa ja viime kaudella henkilökunnan osalta saavutettiin 70 prosentin rokotekattavuus.

– Jalkaudumme osastoille ja kokouksiin, rokotetaan ruokasalissa eli tehdään rokotteen ottaminen helpoksi.

Rokotuksia suositellaan raskaana oleville ja pikkulapsille sekä yli 65-vuotiaille ja kaikille, joilla on perussairaus.

Matalan kynnyksen rokottaminen ja rokottajien jalkautuminen kansan pariin ovat avainasemassa influenssatietoisuuden lisäämisessä. Broaksen mukaan pinnalla ollut rokotevastaisuus on valtakunnan tasolla marginaalissa, vaikka joitakin perinteisesti rokotekriittisempiä alueita löytyykin.

– Tietyillä alueilla länsirannikolla on perinteisesti ollut rokotevastaisuutta ja rokotekriittisyyttä, mutta näkisin, että rokotemyönteisyys on kehittynyt positiiviseen suuntaan koko valtakunnassa ja erityisesti influenssarokotuksen osalta kehitys on ollut erittäin positiivinen.

Yksi rokote kaikille, lapsille nenäsumute

Tällä influenssakaudella jaettava rokote on kaikille sama. Aiemmin yli 65-vuotiaille suositeltiin toista rokotetta ja alle 65-vuotiaille toista.

– Nyt tämä on yksi ja sama rokote kaikille. Lapsilla on mahdollista antaa nenäsumuterokote, joka on helppo ottaa eli silloin ei tarvita pistämistä, Broas sanoo.

Rokotuksia suositellaan raskaana oleville ja pikkulapsille sekä yli 65-vuotiaille ja kaikille, joilla on jokin perussairaus, kuten astma. Rokotuksia suositellaan myös riskiryhmiin kuuluvien läheisille.

– Viime kaudella rokote kattoi tehokkaasti kiertävät virukset ja suojasi hyvin. Edellisenä vuonna tilanne oli huonompi ja kattavuus ei ollut ihan niin hyvä, Markku Broas toteaa.

Lue seuraavaksi