yle.fi-etusivu

Lailliset huumepuodit avautuvat USA:n Oregonissa

Toissa vuonna laillistettua marihuanaa on jo saanut ostaa netistä. Lauantaina aukeavat ensimmäiset kivijalkaliikkeet.

Lailliset huumausaineet
Laillinene marihuanan myynti Coloradossa.
Marihuanatiski denveriläiskaupassa. Colorado oli ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joissa marijuana tuli laillisesti myyntiin. Bob Pearson / EPA

Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa avataan lauantaina ensimmäiset liikkeet, joissa myydään marihuanaa viihdekäyttöön.

Oregonilaiset hyväksyivät marihuanan viihdekäytön laillistamisen kansanäänestyksessä toissa vuoden marraskuussa. Käyttö on ollut sallittua viime vuoden kesäkuusta alkaen, internetistä marihuanaa on saanut ostaa luvallisesti tämän vuoden alusta, ja kasvatuslupia alettiin myöntää keväällä.

Viranomaiset ilmoittivat (siirryt toiseen palveluun) perjantaina antaneensa 26 myyntilupaa marihuanapuodeille eri puolille osavaltiota. 12 liikettä avautuu jo lauantaina. Lisää lupahakemuksia on käsiteltävinä.

"Karkkimaa" ei kelpaa nimeksi

Toimintansa aloittaa myös kymmenen testilaboratoriota, joissa tutkitaan, ettei myytävässä marihuanassa ole hyönteismyrkkyjä tai muuta ylimääräistä. Myös marihuanan vahvuutta seurataan laboratoriokokeilla.

Kaupat saavat myydä vain tuotteita, joissa on tuloksista kertova etiketti.

Viranomaiset valvovat myös, ettei tuotteita myydä lapsia houkuttelevilla nimillä. Kiellon ovat saaneet muun muassa sellaiset nimet kuin "partiotyttöjen pikkuleivät" ja "karkkimaa" sekä muun muassa Star Wars -elokuviin viittaavat nimet.

Marihuana näyttää laillistuvan ympäri USA:n

Marihuanan viihdekäyttö on sallittua Oregonin lisäksi Coloradon, Washingtonin ja Alaskan osavaltioissa sekä pääkaupunkiseudulla. Parikymmentä muuta osavaltiota on laillistanut marihuanan käytön lääkkeenä.

Ainakin yhdeksän osavaltiota on päättänyt kysyä asukkaiden kantaa viihdekäyttöön marraskuussa, kun Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä äänestetään useista paikallisista kysymyksistä.

Lähteet: AP, Yle

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kathy Griffin

Koomikko Kathy Griffin roikotti kuvassa Trumpin päätä ja menetti kaikki työnsä – nyt hän elää uransa parasta aikaa

Linnan juhlat

"Se oli todellinen läheltä piti -tilanne"

Valtakunnan ykköskoiran Lennun henkilääkärin kutsu Linnan juhliin meni väärään osoitteeseen

Sote-uudistus

Kokoomuksen sotevahti Risikko pyytää malttia: Jos kaikki ulkoistukset toteutuvat, sote-järjestelmästä tulee sekava

Avioliittoon vihkiminen

Homoparin vihkinyt pappi aikoo viedä varoituksensa oikeuteen

"Tuomiokapitulin päätös oli täysin mielivaltainen ja väärä"