Poliisitutkimus: Nizzan rantabulevardin iskun takaa ei löytynyt islamismia

Jos Mohamed Lahouaiej-Bouhlel radikalisoitui, sen täytyi tapahtua todella nopeasti, eikä siitä juuri jäänyt jälkiä, tutkimus osoittaa.

Nizza
Muistopaikka Nizzassa
Rantabulevardille tuotiin heinäkuun iskun jälkeen kukkia ja muita kunnianosoituksia kymmenille kuolonuhreille ja sadoille loukkaantuneille. Oliver Anrigo / EPA

Nizzassa heinäkuussa rantabulevardille kuorma-autolla ajanut ja kymmeniä ihmisiä tappanut mies on poliisitutkimuksissa osoittautunut hyvin häiriintyneeksi, mutta ei aatteelliseksi islamistiksi, kertoo poliisin tutkimusasiakirjat lukenut ranskalainen Libération (siirryt toiseen palveluun)-lehti.

Tutkimuksissa osoittautui, että Mohamed Lahouaiej-Bouhlel oli erittäin viehättänyt väkivallasta ja pornosta ja etenkin niiden yhdistelmästä. Islamismia hänen tietokoneeltaan sen sijaan löytyi vain muutaman videon verran.

"Hän rakasti Ranskaa"

Lahouaiej-Bouhlel ei harjoittanut islaminuskoa, vaan toimi sen käskyjä vastaan muun muassa polttamalla tupakkaa, juomalla alkoholia ja syömällä sianlihaa.

Yksi poliisin haastattelemista ystävistä kertoi, että Tunisiasta kotoisin ollut nizzalaistunut Lahouaiej-Bouhlel rakasti Ranskaa ja ranskalaisuutta eikä lainkaan pitänyt arabeista.

Kun islamistiterroristit hyökkäsivät Pariisissa Charlie Hebdo -lehden toimitukseen viime vuoden tammikuussa, Lahouaiej-Bouhlel lähetti ystävälleen myötätunnon symboliksi muodostuneen "Minä olen Charlie" -viestin.

Iskun syy jäi yhä selviämättä

Toisaalta todistaja toisensa jälkeen kuvaili Lahouaiej-Bouhlelin häiriintyneisyyttä. Hän pahoinpiteli vaimoaan ja ahdisteli myös muita naisia. Kotona hän muun muassa viilteli tyttärensä nuken veitsellä ja ulosti lastensa sänkyyn, todistajat kertoivat.

Kuorma-autoisku ei tutkimusten mukaan ollut päähänpisto, vaan Lahouaiej-Bouhlel oli suunnitellut sitä vuoden, vaikka perusteet jäivätkin tutkijoille hämäriksi.

Hän muun muassa yritti useita kertoja vuokrata kuorma-auton eikä tyytynyt tulokseen, ennen kuin sai vuokrattua mielestään kyllin ison ja painavan ajoneuvon. Sillä hän ajoi Ranskan kansallispäivää viettäneeseen väkijoukkoon. 86 ihmistä kuoli ja yli 400 loukkaantui.