Varo: Sukututkimuksessa voi paljastua noloja juttuja – "Olivat juopotelleet"

Sukututkimus kiinnostaa yhä nuorempia.

sukututkimus
Vanha kirkonkirja
Heidi Törnroos / Yle

Kirkonkirjojen vieminen laajasti nettiin on muuttanut radikaalisti sukututkimuksen luonnetta. Takavuosina juuriaan jäljittivät lähinnä yläluokan joutilaat herrasmiehet, joilla oli aikaa kiertää pitäjästä pitäjään ja seurakunnasta toiseen. Nykyään esivanhempien tutkailemisesta on tullut tuiki tavallisten ihmisten harrastustoimintaa.

– Erityisen iloinen olen siitä, että nuorempia alkaa olla mukana. Ei nyt ihan kaksikymppisiä mutta sanotaan nelikymppisiä. Se on paljolti netin ansiota, sanoo Savonlinnan sukututkimusseuran puheenjohtaja Raija Nuutinen.

Netissä tietokantoja on niin monta, että Nuutisen mukaan ongelmana on pikemminkin tiedon runsaus kuin sen niukkuus. Käsinkirjoitettuja kirkonkirjoja löytyy skannattuina, digitoituina ja osittain myös koneella puhtaaksikirjoitettuina. Tietokantojen käyttöön voi perehtyä kursseilla, joita harrastusjärjestöt järjestävät innokkaasti.

Kontrolloitu yhteiskunta

Kirkko oli ennen erottamattomasti mukana ihmisten elämänkäänteissä, ja siksi ne ovat sukututkimukselle korvaamaton tiedonlähde. Seurakunnan vähäisimpienkin lampaiden vaiheet dokumentoitiin tarkasti.

– Syntymäpaikkakunta, vanhemmat, rippi, naimisiinmeno, puoliso, omat lapset, seurakunnan muuttamiset ja muut merkittiin. Jos on yhteiskunta nykyään kontrolloitu, niin oli se silloinkin, Raija Nuutinen sanoo.

Ihmisten tietämys omasta suvustaan on yllättävänkin hataraa. Isovanhemmat usein tunnetaan tai ainakin tiedetään, mutta siihen ketju katkeaa. Jo isovanhempia edeltävä sukupolvi on monelta haihtunut nimeä myöten.

– Liikkeelle kannattaa lähteä kotiarkistoista kuten perunkirjoista, perheraamatuista ja vastaavista dokumenteista. Jos mikään muu ei auta, niin kirkkoherranvirastoon voi tehdä pyynnön sukuselvityksestä. Se maksaa tietysti jonkin verran ja kestää jonkin aikaa.

Aloittelevan sukututkijan urakka helpottuu huomattavasti, kun on onnistunut löytämään ennen 1900-lukua syntyneen esivanhemman ja tämän syntymäseudun. Sen jälkeen ainakin nimien ja syntymä- ja kuolinaikojen jäljittäminen onnistuu kohtuullisella vaivannäöllä. Samalla tiedonjano usein kasvaa.

– Kirkonkirjoista voi löytyä ammatti ja esimerkiksi tietoa siitä, jos henkilö on joutunut kirkkoherran ripitettäväksi tai maalliseen oikeuteen.

Varaudu myös kiusallisuuksiin

Nuutinen kertoo esimerkin omasta suvustaan. Kirkonkirjasta selvisi, että 1700-luvulla elänyt esi-isä oli tuomittu kuuden hopearuplan sakkoon juopottelusta. Ylilyöntejä alkoholin kanssa ei tuon ajan yhteiskunnassa katsottu hyvällä, mutta tuskin mies osasi aavistaa, että hänen humalastaan puhuttaisiin vielä yli kahdensadan vuoden päästäkin.

– Saattoihan hän olla viinamäen mies, mutta siellä oli kyllä suuri joukko muitakin mieshenkilöitä tuomittu samaan aikaan, joten ehkä heillä oli vain ollut hyvät juhlat, Raija Nuutinen puolustaa esi-isäänsä.

Miten kauas menneisyyteen juuriaan voi jäljittää tavallinen suomalainen, jonka suvussa ei ole noustu mahtiasemiin tai saavutettu kuuluisuutta? Ei kovin kauas.

– Kirkonkirjoja alettiin pitää 1600-luvulla, joten sinne on mahdollista vaikkakaan ei helppoa päästä. Siitä taaksepäin tutkimus alkaa olla jo varsin haastavaa. Pitää alkaa jäljittää muita lähteitä ja oikeasti perehtyä asioihin.