Nemtsovin murhaoikeudenkäynti alkaa vihdoin Moskovassa

Oikeudenkäynti pääsi alkamaan vasta nyt, koska niin moni kieltäytyi osallistumasta siihen valamiehenä. Murhan tilaajasta ei vielä ole tietoa, syytettyinä ovat nyt sen tekijät.

Yle maailmalla: Moskova
Kukkia ja kynttilöitä Boris Nemtsovin murhapaikalla Moskovan keskustassa
Oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhattiin Moskova-joen sillalla 27.2.2015.Maxim Shipenkov / EPA

Moskovan alueen sota-oikeus aloittaa maanantaina 3. lokakuuta oikeudenkäynnin, jossa syytettyinä on viisi miestä epäiltyinä tunnetun oppositiopoliitikon Boris Nemtsovin murhasta.

Nemtsov oli 55-vuotias, kun hänet ammuttiin kuoliaaksi aivan Kremlin vieressä sijaitsevalla sillalla 27. helmikuuta 2015.

Jäljet johtavat Pohjois-Kaukasiaan

Syytetyt ovat kotoisin Pohjois-Kaukasiasta. He myönsivät aluksi syyllisyytensä, mutta ovat myöhemmin sanoneet, että tunnustus saatiin painostamalla ja jopa kiduttamalla. Tutkijat eivät löytäneet merkkejä kidutuksesta.

Syytteen mukaan epäillyt olisivat murhanneet Nemtsovin entisen Sever-pataljoonan upseerin Ruslan Muhudinovin toimeksiannosta. Hän olisi luvannut murhasta vähintään 15 miljoonaa ruplaa eli noin 200 000 euroa. Muhudinov on vangittu poissaolevana ja hänestä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus.

Harva halusi valamieheksi

Oikeudenkäynnin piti alkaa jo aiemmin tänä vuonna, mutta lykkääntyi koska oli vaikeata löytää valamiehiä. Uutistoimisto Interfaxin (siirryt toiseen palveluun) mukaan valamiehiksi pyydetyistä 59 henkilöstä 45 kieltäytyi. Nyt on nimetty 12 valamiestä ja heille 10 varamiestä. Tämä on epätavallisen suuri määrä valamiehiä, mutta oikeudenkäyntiäkin pidetään epätavallisena.

Nemtsovin perhettä edustava asianajaja Vadim Prohorov uskoo, että moni on pelännyt ryhtyä valamieheksi. Murhaan saattaa liittyä korkeassa asemassa olevia ihmisiä.

Nemtsovin perhe on vaatinut Tšetšenian presidenttiä Ramsan Kadyrovia kuulusteltavaksi. Rikoksen tutkijat eivät ole pitäneet sitä tarpeellisena.

Uutistoimisto Tassin (siirryt toiseen palveluun)mukaan Nemtsovin murhasta saatetaan langettaa 20 vuoden tai jopa elinkautinen vankeusrangaistus.