Korkalovaaran koulun korjaustarvetta tutkitaan yhä

Tilaliikelaitoksen mukaan Korkalovaaran koulu on käyttökunnossa. Pientä korjausta tehdään syysloman aikana.

Lapin maakunta
Yläasteikäisiä ja heidän tennareitaan koulun käytävällä.
Yle

Rovaniemen Korkalovaaran koululla on jo vuoden ajan selvitetty ongelmaa veden kertymisestä laajennusosan väestönsuojaan.

Kaupungin tilaliikelaitos kertoo, että laajennusosan salaojat rakennettiin peruskorjauksen yhteydessä noin metrin suunniteltua korkeammalle. Syynä oli tuolloin vastaan tullut kallio.

Peruskorjauksen aikana vuonna 2010 laajennusosan kellariin nousi vettä. Kellariin kertynyttä vettä on sittemmin poistettu pumpulla.

Vielä toinen arvio

Ongelman laajuudesta on jo valmistunut alkuvuonna yksi selvitys, mutta tekeillä on vielä toisen ulkopuolisen rakennesuunnittelijan arvio ja tarkempi kustannusarvio tulevista korjaustöistä.

Tilaliikelaitos lupaa, että nämä työt valmistuvat loppuvuoden aikana ja korjaustyöt aloitetaan koululla ensi kesänä.

Jo pian alkavalla syyslomalla tehdään joissakin koulun opetustiloissa korjaustöitä, joilla estetään kuitujen pääsy sisäilmaan. Koulutyötä voidaan jatkaa Korkalovaarassa tilaliikelaitoksen mukaan normaalisti.