Motokuskin työ on yksinäisen miehen hommaa – "Maisema vaihtuu koko ajan"

Metsäkonealan yrittäjillä riittää Suomessa töitä vaihtelevasti. Alueilla missä on metsäteollisuutta korjuutyötä riittää, toisaalta taas alueilla missä metsäteollisuus on ajettu alas koneet seisovat. Etelä-Savossa tilanne on viime ajat ollut suotuisa.

metsurit
Antti Ahvenainen
Reilut kymmenen vuotta monitoimikonetta kuljettanut Antti Ahvenainen kuvailee työtään yksinäisen miehen puuhasteluksi.

Mikkelin Anttolassa Rasankylällä monitoimikoneen edessä oli kymmenkunta hehtaaria koskematonta leimikkoa harvennettavana.

– Tässä on tällainen oikein hyvä syyssavotta. Täällä on tämä maasto hieman haasteellinen. Joutuu vähän suunnittelemaan mistä pääsee koneella kulkemaan. Sellainen hehtaari vuorossa tulee harvennusta, kertoo monitoimikoneen kuljettaja Antti Ahvenainen.

Metsäkonealan yrittäjillä riittää töitä Etelä-Savossa. Talvikuukaudet ovat puun korjuun kiivainta aikaa, mutta tänä vuonna töitä riittänyt aiempaa enemmän myös kesäkuukausille.

Metsureita saisi enemmänkin olla

Antti Ahvenainen

– Kyllä tässä on saatu sahata koko ajan. Ei nyt hirveä kiire ole, mutta ei ole tarvinnut kotonakaan maleksia. Hyvin on riittänyt työtä ympäri vuoden. Keväällä oli vähän huilia, mutta se on ihan kiva pitkän talven jälkeen, toteaa Antti Ahvenainen.

– Talvi on sesonkiaikaa meillä. Heti kun tulee pakkaset ja päästään talvileimikoille, niin niitä ruetaan korjaamaan niin paljon kun ehditään.

Antti Ahvenainen
Antti Ahvenainen on ajanut monitoimikonetta työkseen reilut kymmenen vuotta.Kalle Pallonen/Yle

Koko maassa tilanne ei ole yhtä hyvä. Puuta korjataan siellä missä on metsäteollisuutta ja esimerkiksi Kainuussa ja eteläisessä Lapissa töitä ei riitä samalla tavalla kuin esimerkiksi Etelä-Savossa.

Antti Ahvenaisella on reilun kymmenen vuoden kokemus monitoimikoneen kuljettamisesta.

– Ammatikseni olen tehnyt tätä 11 vuotta. Yksinäisen miehen puuhasteluahan tämä on. Aika rauhassa saa olla ja omien ajatusten kanssa pyöriä, tuumailee Ahvenainen.

– Ihan hyvä työ tämä on. Maisema vaihtuu päivittäin, tai koko ajanhan se vaihtuu, ja työnsä jäljen näkee käytännössä kun katsoo takaikkunasta, kertoo Ahvenainen.

"Siinä on hyvä yhdistelmä kun on kone ja metsuri"

Nykyään pitkälti kaikki hakkuutyö tehdään metsissä monitoimikoneilla. Nykypäivänä metsurin näkeminen metsätöissä onkin jo harvinaisuus.

– Metsureita saisi enemmänkin olla. Tahtoo nämä harvennukset olla sellaisia, että joutuu vähän pusikoissa pyörimään. Sinne saisi vielä metsurit mennä. Erikoiskohteissa kuten tonteilla ja vaikeiden linjojen varsilla metsureita vielä on. Siinä on hyvä yhdistelmä kun on kone ja metsuri, niin saadaan vaikeitakin puita nurin, pohtii Antti Ahvenainen.

Tämä on hyvin pitkälti tietokonepohjainen juttu nykypäivänä

Antti Ahvenainen

Monitoimikoneetkin ovat vuosien saatossa kehittyneet melkoisesti, eikä konetta kuljeta enää, hydrauliikkaletkujen vaihdon tiimoilta, yltä päältä öljyssä oleva kuljettaja.

– Kyllä nämä nykypäivänä ovat aika luotettavia. Materiaalit ovat kehittyneet, mutta edelleenkin kovien pakkasjaksot ja etenkin niiden jälkeinen lauhtuminen rasittaa noita letkuja, kertoo Antti Ahvenainen.

Myöskin kuljettajan näkymä on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Nykyään tietokone hoitaa osan työstä ja konetta ohjataan istuimessa olevista kahvoista.

– Käytännössä kaikki mitä tällä koneella tehdessä löytyy näistä kahvoista. Jarru ja ajopoljin on lattiassa, mutta kaikki muu hoidetaan käsillä. Kaikki tiedot tulee leimikkopakettina tietokoneelle ja koneen oma ohjelmisto hoitaa tätä hakkuukonetta. Sieltä löytyy kaikki säädöt, nosturit, moottoriohjeukset ja ajovoiman siirrot. Tämä on hyvin pitkälti tietokonepohjainen juttu nykypäivänä, kertoo Antti Ahvenainen.

Suomessa on Koneyrittäjien liiton mukaan noin 1200 metsäkoneyrittäjää.