Metsäkoneet hyvässä vauhdissa – Äänekosken biotuotetehtaan vaikutus ei vielä näy

Kuiva syksy on vauhdittanut metsäkonealaa ja koneyrittäjillä Keski-Suomessa on hyvä työllisyystilanne. Vaikka ala on selkeästi nousussa, ei valtakunnallisesti ole päästy eroon metsäkoneiden ylikapasiteetista.

talous
Metsähakkuuta.
Metsäkoneet ahkeroivat monin paikoin jo kahdessa vuorossa.Ismo Pekkarinen / AOP

Metsä-Multia Oy:n toimitusjohtaja Aki Laaja sanoo, että alan nousu liittyy yleiseen taloustilanteeseen.

– Puumarkkinat ovat vetäneet hyvin. Suomessa tuotettu sahatavaraa, sellua ja paperia on saatu hyvin markkinoille.

Valtakunnallisesti löytyy vielä joutilaitakin koneita.

Aki Laaja

Maakunnalliset metsäalan investoinnit eivät vielä näy tilauksissa.

– Vielä ei ole Äänekosken investoinnin takia nousua tapahtunut vaan yleinen markkina- ja puukauppatilanne on parantunut parin vuoden takaiseen verrattuna. Valtakunnallisesti löytyy vielä joutilaitakin koneita, mutta vielä sahatyömäärä nousee.

Laaja arvioi, että ensi keväänä ja kesänä alkaa varsinaisesti varastotasojen nosto uuden tehtaan käyttöä varten.

Metsätilat liian pieniä kolmivuoroon

Metsäteollisuuden vahvat investoinnit Suomessa edellyttävät tehokasta puunkorjuuta tulevina vuosina. Myös metsäkoneyrittäjät haluavat, että kalliit koneet korjaisivat puuta metsästä ympäri vuorokauden. Aki Laaja arvioi, että kaksi vuoroa pystytään teettämään, mutta kolmas vuoro kaatuu pieniin metsätiloihin.

– Tälläkin hetkellä valtaosa koneista on kahdessa vuorossa, mutta Suomen maanomistusrakenteella tehokkaasti kolmessa vuorossa pyörittäminen ei ole järkevää tällä hetkellä. Työmaakoot ovat vielä liian pieniä kolmeen vuoroon menoon.

Huoltotarve on jatkuva.

Aki Laaja

Laaja toivookin valtiolta lainsäädännön uudistusta ja verohelpotuksia, jotta esimerkiksi perikunnan syntyessä tila ei pirstaloituisi kaikille perillisille, vaan joku pystyisi ottamaan metsätilan hoitoonsa.

Metsäkonekuljettajien työntekijätilannetta Laaja kuvailee Suomessa melko hyväksi. Kuljettajia koulutetaan aika paljon ja vasta valmistuneitakin saa helposti alalle.

Metsäkoneiden huolto pelaa

Metsäkoneiden huoltoon ja korjaamiseen Metsä-Multialta löytyy omasta takaa pari huoltomiestä ja lisäksi yhtiö käyttää konevalmistajien huoltopaikkoja. Keski-Suomen alueelta löytyy aika hyvin koneenkorjaajia ja Ponsse avasi vastikään uuden huoltokorjaamon Pihtiputaan Niemenharjulla.

– Huoltotarve on jatkuva, kun koneiden pitää pyöriä metsässä jatkuvasti ja apu pitää saada mahdollisimman nopeasti paikalle, kun häiriötilanne tulee, toteaa Aki Laaja.

Me ollaan nuoria kavereita ja siitä huolimatta asiakkaat uskaltavat tulla.

Janne Pasanen

Päätös Konehuolto Pasasen perustamisesta Pihtiputaalle syntyi, kun tieto Äänekosken biotuotehtaan rakentamisesta tuli julki. Niemenharjulle valmistui vastikään uusii halli yritykselle ja yrityksessä työskentelee neljä huoltomiestä.

-On jopa yllättänyt, miten paljon asiakkaat luottavat näinkin uuteen firmaan. Me ollaan nuoria kavereita ja siitä huolimatta asiakkaat uskaltavat tulla. Joka kuukausi on tullut joku uusi asiakas. Tavoittelemme tänä vuonna jo puolen miljoonan euron liikevaihtoa, iloitsee toimitusjohtaja Janne Pasanen.