Yli 6 000 siirtolaista pelastettu Välimerellä

Maanantain aikana suuri määrä siirtolaisia on pelastettu Välimerellä.

Ulkomaat
Siirtolaisia pelastetaan Välimerellä.
Italian viranomasiet pelastamassa Välimerta ylittäviä siirtolaisia.Italian laivasto / EPA

Italian rannikkovartiosto poimi maanantain aikana aluksiinsa 6 055 siirtolaista. Kyseessä on rannikkovartioston mukaan yksi suurimmistä pelastettujen määristä yhden päivän aikana.

Kaksi lasta ja yhdeksän naista menehtyi, kun heitä kuljettanut alus kaatui Libyan rannikolla, uutisoi AFP. Veneeseen oli pakkautunut 160 ihmistä.

Rannikkovartioston edustaja kertoi myös, että yhdessä kumiveneessä oli jopa yli 700 siirtolaista, jotka pyrkivät kohti Eurooppaa. Pelastusoperaatioita päivän aikana oli toistakymmentä, mukana avustuksissa oli niin Italian rannikkovartiosto kuin armeija ja humanitaariset järjestötkin.

Suurin osa pelastusoperaatioista toteutettiin Libyan rannikon läheisyydessä.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön mukaan Italiaan on saapunut tämän vuoden aikana noin 132 000 siirtolaista. Matkalla kohti Italiaa on menehtynyt 3 054 ihmistä.

Juttua muokattu 23:35: päivitetty tieto pelastettujen määrästä.

Lähteet: AP, Reuters