Twilight-tähti Kristen Stewartista tuli uuden ajan muoti-ikoni – "Yritän unohtaa olevani osa massiivista tosi-tv-showta"

Paniikkihäiriöistä kärsineestä teinitähdestä kasvoi elokuvaohjaajien muusa. Hän haluaa muuttaa Hollywoodin sukupuolirooleja eikä siedä tähteyttään.

kulttuuri
Kristen Srewart.
Kristen Stewart Certain Women -elokuvan ensi-illassa 3. lokakuuta.AOP

Kanada, huhtikuu 2011. Paparazzit kaartelevat helikoptereilla metsän yläpuolella. Metsän siimekseen rakennetun talon pihassa valmistaudutaan hääjuhlaan. Sisällä talossa kyyhöttää morsiuspuku päällä 20-vuotias megatähti, joka on äärimmilleen stressaantunut.

Supersuositun Twilight-elokuvasarjan kuvauksissa on häiden aika. Päähenkilö Bella Swanin morsiuspukua suojellaan kuin valtionsalaisuutta. Bellaa näyttelevä Kristen Stewart on ollut megajulkkis ensimmäisestä Twilight-elokuvasta alkaen, mutta julkisuuteen hän ei ole tottunut. Hollywoodin eniten tienaava näyttelijätär kärsii paniikkihäiriöistä ja masennuksesta.

Vain viisi vuotta myöhemmin Stewart astelee haastatteluun täysin muuttuneena. Ollaan Ranskassa ja Cannesin elokuvajuhlilla. Tähti on festivaalilla Woody Allenin elokuvan Café Society kanssa. 1930-luvun Hollywoodiin ja New Yorkiin sijoittuvan elokuvan pääosassa on Jesse Eisenberg, mutta Stewart on kameroiden suosikki.

Tähden suosiosta Ranskassa kertoo paljon, että hänen annetaan rikkoa festivaalin tiukkaa pukukoodia ja vaihtaa korkokengät punaisella matolla lenkkareihin. Cannesissa kaikki haluavat jälleen kuvan Stewartista. Tällä kertaa tähti hymyilee.

Kristen Stewart Personal Shopper -elokuvan Cannesin elokuvafestivaaleilla 17. toukokuuta.
Kristen Stewart Personal Shopper -elokuvan Cannesin elokuvafestivaaleilla 17. toukokuuta.AOP

Mitä tapahtui?

Twilight-sarjan loputtua vuonna 2012 Stewart hakeutui pienempiin elokuviin Atlantin molemmin puolin. Yhdysvalloissa hän teki teini-idolille rohkean roolin Walter Sallesin Matkalla-elokuvassa. Euroopassa hän löysi yhteisen taajuuden ranskalaisohjaaja Olivier Assayasin kanssa elokuvassa Clouds of Sils Maria (2014).

Suunnanmuutos kannatti. Viime vuonna Stewart palkittiin ensimmäisenä amerikkalaisena näyttelijättärenä Ranskan elokuva-alan Cesar-palkinnolla roolistaan Assayasin elokuvassa. Yhdysvalloissa hänelle tarjotaan osia niin isoissa Hollywood-tuotannoissa kuin indie-elokuvissakin.

Kristen Stewart ja Juliette Binoche elokuvassa Clouds of Sils Maria.
Juliette Binoche ja Kristen Stewart elokuvassa Clouds of Sils Maria.Carole Bethuel / Filmikamari

Myös 80-vuotias amerikkalaisohjaaja Woody Allen halusi työskennellä tähden kanssa. Stewart kertoo, että tunne oli molemminpuolinen.

– Olin nähnyt niin paljon hänen elokuviaan, että luulin tuntevani hänet. En osannut aavistaa kuinka rehellinen hän on. Hän saattoi oikaista näyttelemistäni sanomalla, että muuten ihan hyvä, mutta näytät ihan cowboylta, joka astelee saluunaan, Stewart sanoo ja levittelee käsiään muka äimistyneenä.

– Liian moni ohjaaja kohtelee näyttelijöitään silkkihansikkain, mutta Allen ei tee niin. Hän varmaankin tuhoaisi sellaista kaipaavan.

Kristen Stewart ja Robert Pattinson Elokuvassa Epäilys (Twilight Saga).
Kristen Stewart ja Robert Pattinson Elokuvassa Epäilys (Twilight Saga).Kimberley French / Summit Entertainment

Muuttuvat roolit elokuvissa ja elämässä

Stewart on viime vuosina esiintynyt hyvin erilaisissa rooleissa. Café Societyn lisäksi Cannesissa nähtiin Assayasin uusi taide-elokuva Personal Shopper, jossa tähti esittää rikkaan naisen asustajaa ja meediota. Kelly Reichardtin festarihitissä Certain Women hän sen sijaan on arkisen epävarma opettaja, johon yksi hänen oppilaistaan ihastuu.

Tähti valmistelee parhaillaan ensimmäistä lyhytelokuvaohjaustaan. Hän haluaa tulevaisuudessa viettää yhä enemmän aikaa kameran toisella puolella.

– Haluan olla elokuvantekijä. En halua olla naisohjaaja. En ainakaan siinä mielessä, että elokuvani olisi “hyvä saavutus tytöltä”.

Suorapuheisuus on yksi osa Kristen Stewartin uutta imagoa. Hän ei pelkää sanoa, mitä hänellä on mielessä. Kun hän puhuu suunsa puhtaaksi, häntä myös kuunnellaan.

Kristen Stewart ja Jesse Eisenberg elokuvassa Cafe Society.
Kristen Stewart ja Jesse Eisenberg elokuvassa Cafe Society.Filmikamari

Yksi häntä ärsyttävä aihe on Hollywoodin naisille tarjoamat roolit. Stewartin mukaan miesten pitkään johtama elokuvateollisuus on muuttunut hitaasti. Tärkeintä on kuitenkin, että muutos on käynnissä yhteiskunnassa laajemminkin.

– Vain muutaman vuoden minua nuoremmat puhuvat jo sukupuoliroolien liukuvuudesta niin kuin mitään tiukkoja rooleja ei olisikaan. He eivät ole yhtä vihaisia näistä asioista, koska he luovat itse omat roolinsa. Se on mielestäni hienoa.

Kiinnittääkseen huomiota elokuva-alalla vallitsevaan sukupuolittamiseen Stewart ja Eisenberg tekivät viime vuonna hauskan videon (siirryt toiseen palveluun), jossa näyttelijöille osoitetut kysymyksetovatkin vahingossa vaihtaneet paikkaa.

– Näistä asioista on oikeastaan vaikea puhua, koska se vieraannuttaa heti tärkeimmästä pointista. Se on se, että me olemme kaikki samanlaisia, Stewart sanoo.

Kristen Stewart ja Alicia Cargile.
Kristen Stewart ja Alicia Cargile.AOP

Julkisuus haltuun rakkauden takia

Helikopterien jahtaamaa ja paniikkihäiriöistä kärsinyttä teinitähteä ei enää ole. Häntä ympäröivä tähtikultti kuitenkin sinnittelee. On ristiriitaista, että internet on täynnä kuvia, joissa Stewart näyttää keskisormea paparazzeille, kun kuvien fanittamisesta hyötyvät juurikin niiden ottajat.

Samalla fanit kuitenkin seuraavat hänen uraansa mitä erikoisempien elokuvien pariin. Esimerkiksi Olivier Assayasin elokuvat jäisivät isolta osalta teini-ikäistä yleisöä lähes varmuudella katsomatta ilman Stewartia.

Stewart on perinteisesti varjellut yksityiselämäänsä. Hänen suhteensa toiseen Twilight-saagan tähteen Robert Pattinsoniin oli vuosia pelkkä arvuuttelun kohde. Jälkeenpäin näyttelijätär on sanonut vierastaneensa sitä, että parista tehtiin tuote.

Suhde julkisuuteen muuttui, kun Stewart kertoi kesällä seurustelevansa elokuvatuottaja Alicia Cargilen kanssa. Hän on sanonut halunneensa rikkoa hiljaisuuden osoittaakseen, ettei hän häpeä seurustella naisen kanssa.

Mieluummin elämän kokoinen

Café Societyssa Eisenbergin esittämä elokuvayhtiön juoksupoika intoilee Stewartin esittämälle Hollywood-sihteeri Vonnielle elokuvatähdistä, jotka ovat hänen mukaansa elämää suurempia.

– Minä olisin mieluummin elämän kokoinen, Vonnie vastaa.

Kommentti on kuin luotu Stewartille, joka on vuosia elänyt pakotettuna “elämää suuremman” tähden muottiin. Onkin kiinnostava kuulla, mitä näyttelijätär itse ajattelee koko asiasta?

– En ymmärrä, miksi ihmiset panostavat tähän tähtijuttuun niin paljon. He tietävät kyllä ihailevansa jotakin, mitä ei ole edes olemassa.

Vanhan ajan Hollywood-tähtiä Stewart sanoo ymmärtävänsä paremmin. He olivat etäisiä ja halusivat elää niin. Nykyään tuo kupla on hänen mukaansa puhjennut.

– Meidän niin sanottujen julkkisten tehtävä on tyydyttää yleisön uteliaisuus koko ajan. Tuntuu kuin he omistaisivat meidät. Se on jotenkin kieroutunutta. Pyrin aktiivisesti unohtamaan, että minusta on tehty osa massiivista tosi-tv-ohjelmaa nimeltä julkisuus.

Mutta miten sen voi unohtaa, kun kamerat pörräävät ympärillä joka puolella, mihin menee? Lienee vain yksi keino.

– Yritän keskittyä muihin asioihin, tähti sanoo ja hymyilee.

Janne Sundqvist/Yle