Pietarsaaren hautausmaalta loppuu tila

Kaupungin keskustassa, asuinalueen puristuksessa sijaitsevan alueen laajentamisen suunnittelu on jo aloitettu seurakunnassa.

hautausmaat
Pietarsaaren hautausmaa.
Kalle Niskala / Yle

Niin sanotulla Pietarsaaren uudella hautausmaalla ja sen laajennusosilla riittää hautapaikkoja vielä muutamaksi vuodeksi.

Uutta hautausmaata on laajennettu jo neljään otteeseen. Seurakuntamestari Vesa Luoman mukaan nopea täyttyminen onkin ollut yllätys. Hautauksia on vuodessa 30-40.

Uusia hautapaikkoja perustetaan nyt enää uusimpaan laajennusosaan. Jo aiemmin lunastetuissa hautapaikoissa riittää niinikään tilaa. Historiallisesti arvokkaalle vanhalle hautausmaalle tehdään hautauksia vain sukuhautoihin.

Hautaustoimen esimies Marianne Bränn kertoo, että laajentamisesta on vasta kaavailuja. Tässä vaiheessa ei voi vielä sanoa, mihin ilmansuuntaan uusi laajennus rakentuu.

Ensimmäiset hautaukset Pietarsaaren uuteen hautausmaahan tehtiin 1910. Sen laajennetut osat otettiin käyttöön 1970-luvulla.