Joutsenon vastaanottokeskukseen lennätettiin 70 eritrealaista Italiasta

Suomi on ottanut vastaan runsaat 750 turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Italiasta. Viime viikolla saapui Joutsenon vastaanottokeskukseen Lappeenrantaan ryhmä eritrealaisia omalla charter-lennolla.

turvapaikanhakijat
Joutsenon säilöönottoyksikön ja vastaanottokeskuksen opaskyltit.
Yle

Suomeen tulee nyt tasaiseen tahtiin uusia turvapaikanhakijoita muista EU-maista. Lappeenrannan Joutsenon vastaanottokeskukseen tuli viime viikolla noin 70 turvapaikanhakijaa Italiasta. Kyseessä on suurin yksittäinen EU:n sisäisinä siirtoina tuotu ryhmä ja se tuotiin maahan omalla charter- koneella.

Suurin osa uusista turvapaikanhakijoista on kotoisin Eritreasta, missä on tällä hetkellä poliittisesti kireä tilanne Etiopian kanssa käytävän rajakiistan vuoksi.

Konnunsuolle tulleet turvapaikanhakijat käyvät läpi normaalin puhuttelumenettelyn Lappeerannassa, jonka jälkeen ainakin osa heistä siirretään eteenpäin, muihin vastaanottokeskuksiin.

– Osa voi jäädä tänne pidemmäksikin aikaa, koska vastaanottokeskusten paikkamääriähän on juuri vähennetty, sanoo Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen.

EU:n sisäisinä siirtoina tulevat turvapaikanhakijat ovat lentäneet pääasiassa Helsinki-Vantaalle ja Lappeenrantaan.

Turvapaikanhakijamäärä tasaantuu hitaasti Euroopassa

Turvapaikanhakijamäärää tasaavan Eu-maiden välisen sopimuksen perusteella Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan 2 078 turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Italiasta.

Syyskuun loppuun mennessä Suomeen on tullut noin 750 Kreikasta ja Italiasta siirrettyä turvapaikanhakijaa, mikä on 36 prosenttia sovitusta määrästä.

Suomi on hoitanut oman osuutensa turvapaikanhakijoiden määrää EU-maissa tasaavasta sopimuksesta hyvin. Esimerkiksi Saksa ja Ruotsi ovat ottaneet vastaan vasta muutamia kymmeniä sopimuksen mukaisia turvapaikanhakijoita. Ranska, Suomi ja Hollanti ovat sopimuksen toteuttamisessa omassa luokassaan.

EU-maiden sopimus turvapaikanhakijoiden määrän tasaamisesta allekirjoitettiin noin vuosi sitten. Tavoitteena on helpottaa Kreikan ja Italian taakkaa pakolaiskriisissä.