Keihäsrausku tappoi sukeltajan singaporelaisessa akvaariossa

Australialaisen krokotiilimiehen kohtalon jakanut sukeltaja oli ollut akvaariossa töissä sen avautumisesta 1991 lähtien.

Ulkomaat
Rauskun ruokintaa Singaporen akvaariossa
Joulupukiksi pukeutunut sukeltaja ruokkii lehmärauskua Singaporen akvaariossa.Wallace Woon / EPA

Sukeltaja menehtyi saatuaan keihäsrauskun piston rintaansa singaporelaisessa akvaariossa, kertoi akvaarion omistaja tänään keskiviikkona.

Philip Chan oli tiistaina valmistelemassa eläinten siirtoa toiseen akvaarioon, kun hän loukkaantui. 62-vuotias Chan vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli samana päivänä. Hän oli työskennellyt akvaariossa sen avautumisvuodesta 1991 lähtien.

– Tämä oli traaginen onnettomuus, kertoi akvaarion omistava Haw Par -yhtiö tiedotteessaan.

Singaporen Maanalainen maailma -akvaario on ollut suljettuna yleisöltä kesäkuusta asti. Chan oli yksi kymmenestä jäljelle jääneestä työntekijästä, joiden tarkoitus oli pitää huolta eläimistä, kunnes niille löydetään uusi koti.

Haw Par kertoi että eläinten siirto-ohjelma on keskeytetty ja yhtiö avustaa viranomaisia tapauksen tutkinnassa.

Suurimmalla osalla keihäsrauskuista on yksi tai useampi piikki häntämäisessä pyrstössään, jota ne käyttävät puolustaessaan itseään.

Australialainen eläinasiantuntija ja Krokotiilimies-tv-sarjan Steve Irwin kuoli useaan isokeihäsrauskun pistoon Isolla valliriutalla vuonna 2006.

Lähteet: Reuters