Katuvalaistuksia uudistetaan rytinällä – tulevaisuudessa valoa voidaan tuottaa lumen avulla

Kaupungit alkoivat uudistamaan katuvalaistustaan muutama vuosi sitten. Esimerkiksi Mikkelin kaupunki tavoittelee uudistuksella noin 300 000 euron säästöjä. Tavoitteena on, että lamppujen uudistuksella energiankulutus putoaa puoleen edellisestä.

Kotimaa
Katulamppu palaa hämärällä kadulla.
Yle

Kaupungit uudistavat katuvalaistustaan vauhdilla. Mikkelissä suurpainenatrium-valaisimia on vaihdettu noin 2800 kappaletta ja led-valaisimia noin 200 kappaletta. Led-valaisimia tullaan vaihtamaan vielä lisää. Tällä hetkellä vaihtoja tehdään kuntoradoille ja pääväylille. Syksyn aikana vaihdetaan lisää led-lamppuja. Projekti on tällä hetkellä puolessa välissä. Toisessa vaiheessa on tarkoitus vaihtaa lisää valaisimia, mutta kustannukset selviävät myöhemmin.

Säästöjä haetaan himmentämällä ja sammuttamalla osa valoista yön ajaksi. Mikkelin kaupungille kustannuksia kertyy ensimmäisessä vaiheessa 1,4 miljoonaa euroa.

Katuvalaistukseen vaikuttavat sekä kansalliset että kansainväliset säädökset. Kunnat päättävät omasta katuvalaistuksestaan. Mikkelissä uudistuksen toteuttaa Etelä-Savon Energia.

– Ensiksi pyritään vaihtamaan huonokuntoiset ja vanhimmat valaisimet. Led-valoja voidaan ohjailla paremmin ja niiden hinnat ovat matalampia, kertoo suunnittelija Sami Stolt ESE-Tekniikasta.

Turvallisuus ennen kaikkea

Suunnittelussa tärkeintä on turvallisuus. Valaistus tulee saada mahdollisimman tasaisesti. Tiet on luokiteltu käyttötarkoituksen mukaan ja niihin on suositeltu sopiva valon määrä. Suositukseen vaikuttavat muun muassa risteysalueet sekä tien korkein sallittu nopeus.

– Pohdimme myös, miten valaistus vaikuttaa ympäristöön ja pyrimme tekemään mahdollisimman hyviä ratkaisuja, jossa valaistus ei häiritse ihmisiä ja ympäristöä. Katuvalaistuksen uusimisessa on tärkeintä taata turvallinen liikkuminen kulkuväylillä, kertoo Stolt.

Stolt kertoo myös, että jokainen ihminen voi säästää energiaa omassa taloudessaan valitsemalla sopivan valaisimen ja tehokkaan lampun huoneen valaistustarpeen mukaan. Laitteita ei kannata pitää päällä liian pitkään.

Asukkailta tulee ilmoituksia puutteellisesta valaistuksesta silloin tälliön. Mikkelissä valaistusta on parannettu muun muassa päiväkotien ja koulujen lähistöiltä.

Jatkossa hyödynnetään luontoa valon tuottamisessa

Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä on tutkittu jo vuosia uudenlaista katuvalaistusta. VTT:n tutkija Eveliina Juntusen mukaan tulevaisuudessa lunta voisi hyödyntää valon tuotannossa.

– Lumi heijastaa valoa, joten sitä voisi ajatella valon lähteenä. Katuvaloihin voidaan ujuttaa sensoreita, jotka reagoivat liikkeeseen. Katulamppu valaisee enemmän jos se reagoi kulkijaan kadulla. Myös tiedon kerääminen osana valaistuksen suunnittelua on tärkeää, Juntunen kertoo.

Katuvalaistukseen vaikuttavat sekä kansalliset että kansainväliset säädökset. Kunnat päättävät omasta katuvalaistuksestaan.

Uudet asennukset ovat pitkälti led-valaistuksia. Katuvalaistuksen iän on arveltu olevan noin 30 vuotta. Tekniikan tulisi kestää myös pohjoisen rankat olosuhteet.

– Led-tekniikkaan siirtyminen tuo omalta osaltaan haasteita, koska valo on paljon tarkempi ja kirkkaampi kuin vanha elohopeahöyryvalaisin, sanoo Stolt.

Katuvaloja vaihdetaan myös värien takia. Lumi näyttää uusien lamppujen ansiosta valkoiselta, ennen keltaiselta. Katuvaloja käytetään jo nyt älykkäästi esimerkiksi himmentämällä liikkeen avulla.

Lamput ovat siis käyttäjälähtöisempiä. Jatkossa anturit voivat reagoida esimerkiksi lumeen tai auringon nousuun paremmin.

Sami Stoltin mukaan Mikkelissä olisi tarkoitus kokeilla myös liikkeeseen reagoivia katuvaloja.

– Asia on tällä hetkellä suunnittelutasolla. Mitään ei ole kuitenkaan vielä paperilla, Stolt kertoo.