Eduskunta laittoi arvovaltansa likoon ääriliikkeiden väkivaltaa vastaan

Keskustelua ääriliikkeiden harjoittamasta väkivallasta käytiin kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajien aloitteesta.

politiikka
Peli Poikki! – Rikotaan hiljaisuus -mielenosoitus Kansalaistorilla Helsingissä 24. syyskuuta.
Peli Poikki! – Rikotaan hiljaisuus -mielenosoituksessa vastustettiin rasismia Kansalaistorilla Helsingissä 24. syyskuuta.Jarno Kuusinen / AOP

Eduskunta on täysistunnossa käydyssä ajankohtaiskeskustelussa tuominnut yksimielisesti ääriliikkeiden harjoittaman väkivallan.

– On ollut tärkeää, että puolueet ovat yhdessä tuominneet väkivallan, vihateot, vihapuheen ja rasismin, summasi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen keskustan ryhmäpuheessa.

Myös hallituksen käynnistämät toimet ääriliikkeiden väkivaltaiseen toimintaan puuttumiseksi saivat kansanedustajilta yksimielistä kiitosta.

Zyskowicz: Natsijärjestön kieltäminen olisi viesti yhteiskunnalta

Ääriliikkeiden toimintaan puuttumista ja jopa toiminnan kieltämistä pidettiin useissa puheenvuoroissa perusoikeuksien kannalta ongelmallisena.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz piti mahdollisena esimerkiksi väkivaltaisuuksiin syyllistyneen äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen toiminnan lakkauttamisen arvioimista oikeudessa.

– Näen, että edellytykset lakkautuskanteen nostamiselle esimerkiksi uusnatsien järjestöä vastaan ovat olemassa. En tietystikään kuvittele, että natsit lopettavat toimintansa, jos järjestö lakkautetaan. Mutta se on tärkeä viesti koko yhteiskunnalta siitä, mitä heidän toiminnastaan ajatellaan, Zyskowicz sanoi.

Kansanedustajat muistuttivat, että jo nykyinen lainsäädäntö antaa keinoja puuttua ääriliikkeiden toimintaan. Tosin lainsäädännön toimeenpanossa nähtiin tehostamisen varaa.

Perussuomalaiset tuomitsivat ääriliikkeiden väkivallan jyrkästi

Myös kannattajiensa äärioikeistosympatioista haastetut perussuomalaiset tuomitsivat ääriliikkeiden väkivaltaisuudet selvästi.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on sitoutunut kitkemään kaikenlaisen aatteellisen väkivallan pois Suomesta. Tarkoitus ei pyhitä keinoja minkään aatteellisen päämäärän edistämiseksi, eivätkä ihmisten pahoinpiteleminen tai omaisuuden tuhoaminen yksiselitteisesti kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan, sanoi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Sami Savio.

Sosiaalidemokraattien Ilkka Kantola näki poliittisen väkivallan kumpuavan pinnan alla tapahtuvasta liikehdinnästä.

– Vallanhaluun nojaavat rasistiset ja väkivaltaan valmiit poliittiset ääriliikkeet käyttävät hyväksi ihmisten katkeruutta ja toivottomuutta kasvavan eriarvoisuuden keskellä. Meidän on demokratian keinoin ponnisteltava tarmokkaammin yhteiskunnan kahtiajakautumisen torjumiseksi, totesi Kantola.

Haavisto vaati järjestäytyneen rasismin kieltoa rikoslakiin

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto vaati järjestäytyneen rasismin kieltämisen lisäämistä rikoslakiin. Haavisto korosti myös jokaisen ihmisen velvollisuutta puuttua rasismiin.

– Jos annamme vähänkään tilaa rasismille, syntyy tilaa myös väkivaltaa ja syrjintää käyttäville liikkeille, Haavisto sanoi.

Vasemmistoliiton Anna Kontula katsoi ääriliikkeitä vähän eri näkökulmasta kuin muut.

Kontula huomautti, että väkivallan liittäminen ääriliikkeisiin ei ota huomioon sitä, että suurin osa radikaaleista liikkeistä ei hyväksy eikä käytä väkivaltaa. Kontula huomautti, että ääriliikkeitä tarvitaan tuomaan ensimmäisenä keskusteluun uusia ideoita, kuten naisten äänioikeus, orjuuden kieltäminen, omaisuuden suoja, vapaa ehkäisy tai perustulo.

– Ongelmamme ei siis ole ääriliike, vaan poliittinen väkivalta, poliittisesti motivoitunut väkivalta, poliittisten tavoitteiden ajaminen väkivallan keinoin, sanoi Kontula.