Rinne vastasi Ahtisaaren ryöpytykseen Demokraatissa: "En voi uskoa hänen todella tarkoittaneen tätä"

Antti Rinteen mukaan käsitys ay-liikkeen osuudesta heikkoon taloustilanteeseen on virheellinen. Arvosteluun Jutta Urpilaisen syrjäyttämisestä hän ei ota kantaa.

politiikka
Antti Rinne.
Antti Rinne.Juha Korhonen / Yle

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kommentoinut presidentti Martti Ahtisaaren esittämää rankkaa arvostelua puolueensa äänenkannattajalle Demokraatille (siirryt toiseen palveluun). Ahtisaari kysyy vastajulkaistussa kirjassa, miten SDP:tä voisi enää äänestää Jutta Urpilaisen syrjäyttämisen jälkeen.

Rinne sivuutti Demokraatin haastattelussa Ahtisaaren paheksunnan siitä, että ay-liike ja Rinne syrjäyttivät vuonna 2014 istuvan puheenjohtajan Jutta Urpilaisen. Rinne totesi ainoastaan Ahtisaaren lailla, että Urpilainen olisi hyvä presidenttiehdokas.

Rinne keskittyi haastattelussaan vastaamaan Ahtisaaren talouspolititisiin näkemyksiin. Ahtisaari syytti uusimmassa kirjassaan Suomen kehnoa taloustilannetta ay-liikkeestä. Ahtisaari piti suurena ongelmana työehtosopimusten mukaisia palkkoja ja yleissitovuutta. Rinne ei arvostelua hyväksynyt vaan listaa ay-liikkeen saavutuksia, matalia palkkaratkaisuja, eläkeratkaisuja ja kilpailukykysopimusta.

Rinne kiistää Ahtisaaren käsitykset työmarkkinaneuvotteluista ja ylihinnoittelusta.

– En voi uskoa, että presidentti Ahtisaari on tätä todella tarkoittanut. Ihmisten pitää pystyä maksamaan asuminen, ruoat, lasten harrastukset ja tällä hetkellä moni pieni- ja keskituloinen on todella pulassa toimeentulonsa kanssa, Rinne sanoo Demokraatin haastattelussa.

Duunaripomo neuvoo Ahtisaarta talousasioissa

Ahtisaaren kannanotot ovat suututtaneet Rakennusliiton kakkosmiehen, vasemmistoliittolaisen Kyösti Suokkaan. Hän opastaa blogissaan Ahtisaarata harkitsemaan, kannataako ex-presidentin tietämyksen tasolla sekaantua talousasioihin, vaikka onkin saanut Nobelin rauhanpalkinnon.

– Taloustieteilijänä Oulun opettajaseminaarin kasvatti ei kuitenkaan ole aiemmin kunnostautunut. Homman ryhtymistä olisi kannattanut hieman harkita tälläkin kerralla, Suokas neuvoo.

Suokkaan mukaan Ahtisaari sijoittaa nyt ay-liikkeen pahan akselille.

– Vaatimus panna tienestit puoliksi kuitenkin osoittaa, että käsitys tavallisten ihmisten tulotasosta lienee presidentillä pikkuisen hämärtynyt, Suokas kirjoittaa blogissaan.

Lue myös: Ahtisaari SDP:stä: Miten tuommoista porukkaa voisi äänestää?

_Jutun ingressiä on korjattu klo 20.36. Tieto Rinteen haastattelusta kieltäytymiseen perustui Rinteen esikunnasta saatuun epätarkkaan tietoon. _