Entinen Karhu-ryhmän poliisi: Vaikea keksiä Suomesta tilannetta, jossa poliisi ampuisi surmatakseen

Harri Gustafsbergin mukaan liian pitkään jatkunut tai liian suuri henkinen kuorma voi johtaa virhearviointeihin päätöksentekotilanteissa.

Kotimaa
Harri Gustafsberg
Yle

Poliisin aseenkäyttö nousi jälleen keskusteluun, kun poliisi ampui tapon yrityksestä epäillyn miehen sunnuntaina valtatie 4:llä Orimattilassa. 2000-luvulla useimpina vuosina ainoatakaan ihmistä ei ole kuollut poliisin luoteihin, mutta tänä vuonna kuolleita on kolme.

Tilanteet, joissa poliisi päättää ampua, ovat Karhu-ryhmän entisen operatiivisen johtajan Harri Gustafsbergin mukaan vaihtelevia. Niitä osui hänen omalle, yli kaksikymmenvuotiselle uralleenkin useampia. Joskus tilanne ja siinä tehty päätös voivat Gustafsbergin mukaan tuntua hyvinkin selviltä, mutta joskus taas päätös pitää tehdä pitkään jatkuneen psykologisen kuorman alla.

Haastavaa tästä päätöksenteosta tekevät myös nopeat tilanteet.

– Se hetki, jolloin me kerätään kaikki se informaatio ja tehdään se päätös, voi olla erittäin lyhyt. Se tekee siitä erittäin haastavan, sanoo sittemmin tutkijana työskennellyt Gustafsberg.

Päätös ei ole koskaan kuitenkaan helppo, vaan poliisi joutuu miettimään, mitä seurauksia ampumisella tai ampumatta jättämisellä voi olla.

– Kyllä se herättää aina tunteita, nimenomaan erilaisia tunteita. Ja joskus, jos joutuu päättämään erittäin nopeasti, niin se voi tuntua sillä hetkellä, että me itse asiassa toimimme selkäytimestä.

Päätös voikin osoittautua myös vääräksi.

– Silloin, jos vireystaso nousee liian korkealle, tämä kuorma on liikaa – se on kestänyt joko liian kauan tai se on liian suurta – niin silloin me menetetään kyky ymmärtää todellisuutta. Vaikka me nähdään asia, niin me ei ymmärretä, mitä me nähdään, tai me kuullaan, mutta me ei ymmärretä, mitä me kuullaan, henkistä suorituskykyä ja sen parantamista tutkinut Gustafsberg selittää.

Ei surmaamistarkoituksessa

Hänen mukaansa on kuitenkin vaikea nähdä Suomessa tilannetta, jossa poliisi tietoisesti pyrkisi surmaamaan.

– Suomesta en äkkiseltään keksi [tällaista tilannetta], mutta kai tällaisia panttivankitilanteita maailmalla voisi olla, missä operaatiossa on tehty päätös siitä, että ei ole mitään muuta keinoa.

Jos poliisi kuitenkin surmaa ihmisen, on edessä aina jälkipuinti, joka voi kestää pitkäänkin. Sekä asian käsittely omassa päässä että tutkinta voimakeinojen käytön asianmukaisuudesta ovat raskaita prosesseja.

– Aina se jättää jonkinlaisen prosessin, jota pitää käsitellä. Ehkä tällainen elokuvateollisuus voi luoda illuusiota, että poliisin työ voi olla hienoa, kun voi ampua ihmisiä, ja siitä sitten mennään kahville ja heitellään vitsiä, mutta sitä se ei suinkaan ole.

Myös poliisin toimista tehtävä esitutkinta ja siihen liittyvä prosessi voivat kestää Gustafsbergin mukaan jopa vuosia.

– Jo sekin itsessään, että on prosessissa pitkään, on haasteellista ja tuo sitä kuormaa, hän muistuttaa.