Kolumbiassa tuhannet marssivat rauhan puolesta

Sosiaalisessa mediassa koolle kutsutulle marssille osallistuivat opiskelijat ja sosiaaliset liikkeet, jotka puolsivat rauhansopimuksen hyväksymistä sunnuntain kansanäänestyksessä.

Ulkomaat
Ihmisiä osoittamassa mieltään rauhan puolesta presidentin palatsin edustalla Bogotassa, Kolumbiassa 5. lokakuuta.
Ihmisiä osoittamassa mieltään rauhan puolesta presidentinpalatsin edustalla Bogotassa, Kolumbiassa 5. lokakuuta 2016.Mauricio Dueñas Castañeda / EPA

Tuhannet kolumbialaiset ovat marssineet rauhan puolesta, kertoo uutistoimisto AP. Mielenosoittajat kuljettivat kynttilöitä sekä heiluttivat valkoisia lippuja ja nenäliinoja maan pääkaupungissa vaatien maan poliittista järjestelmää ja vasemmistolaisia kapinallisia antamaan periksi rauhansopimukselle.

Poliittiset marssit ovat harvinaisia Kolumbiassa. Monet kävelivät hiljaa, osa kantoi kuvia vuosien aikana surmansa saaneista rakkaistaan. 52 vuotta jatkuneet erimielisyydet ovat vaatineet 220 000 ihmisen hengen.

Mielenilmaukseen kutsuttiin sosiaalisen median kautta ja sen taustalla olivat erityisesti opiskelijaryhmät ja sosiaaliset liikkeet, joiden kanta hävisi sunnuntaisessa kansanäänestyksessä. Äänestysaktiivisuus sunnuntain vaaleissa oli alhainen, alle 37 prosenttia, mikä on vähemmän kuin maan kongressivaaleissa.

– Rauhaa ei voi lykätä loputtomiin. On aika ymmärtää ettemme voi toistaa samoja menneisyyden virheitä, joita on tehty jo 52 vuotta, sanoi 37-vuotias mielenilmaukseen osallistunut sosiologi Carlos Charry.

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos tapasi edeltäjänä Alvaro Uriben keskiviikkona. He keskustelivat useita tunteja ja sopivat komission muodostamisesta, joka arvioi tapoja, joilla parannetaan kansan niukan enemmistön hylkäämää rauhansopimusta.

– Me tarvitsemme rauhaa. Santosin ja Uriben tapaamista ei olisi pitänyt järjestää suljettujen ovien takana. Kaikkien Kolumbian ihmisten tulisi tietää, mitä he päättävät, sanoi puolestaan 28-vuotias opettaja Jennifer Lopez, jonka serkun FARC-sissit sieppasivat vuosi sitten.

Lähteet: AP