Ennuste: Puhelinten ja tietokoneiden myynti laskee toista vuotta peräkkäin – "Tämä ei yllätä"

Puhelinmyynnin uskotaan kuitenkin kääntyvän ensi vuonna kasvuun.

talous
Puhelin myyjän kädessä.
Puhelimia myydään tänä vuonna lähes 1,9 miljoonaa kappaletta, joista noin 1,5 miljoonaa on älypuhelimia, arvioi tutkimusyhtiö Gartner. Henrietta Hassinen / Yle

Kaikkein päätelaitteiden eli tietokoneiden, puhelimien ja tablettien toimitusten määrä kutistuu tänä vuonna 3 prosenttia, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.

Päätelaitteiden toimitukset vähenevät jo toista vuotta peräkkäin. Koko maailman päätelaitemarkkinat kutistuivat viime vuonna 0,75 prosenttia.

Päätelaitemarkkinat pysyvät samalla tasolla seuraavien viiden vuoden ajan, Gartner ennustaa.

Yhtiön mukaan vain kalleimpien kannettavien laitteiden, kuten Microsoftin Windows 10 Intel x86 -tuotteiden ja Applen Macbook Air -tietokoneiden sekä halvimpien kännyköiden myynti kasvaa tänä vuonna.

Älypuhelin jo monen taskussa

Koko maailmassa kännyköiden myynti laskee tänä vuonna 1,6 prosenttia. Älypuhelinten osuus kasvaa, mutta hitaammin kun viime vuosina.

– Tämä ei ole yllätys, sanoo tutkimusjohtaja Roberta Cozza tiedotteessa.

Monella on jo älypuhelin, laitteet ovat hyviä ja kestävät pidempään, hän perustelee.

Android-puhelimien myyntiä vauhdittaa edullisten älypuhelinten myynti Kiinassa. Applen tuoreinkaan malli, iPhone 7, taas ei nosta yhtiön myyntimääriä vuoden 2015 tasolle.

Kalleimpien älypuhelinten markkinoiden Gartner arvioi kääntyvän ensi vuonna 3,5 prosentin kasvuun. Puhelimia myydään tänä vuonna yhtiön mukaan lähes 1,9 miljardia kappaletta, joista noin 1,5 miljardia on älypuhelimia.

Windows 10 -käyttöjärjestelmään siirtymisen odotetaan kasvattavan yritysten tietokoneostoja, mutta kaikkiaan tietokonemarkkinat kutistuvat tänä vuonna 8 prosenttia, Gartner ennustaa. Tietokoneita ja tabletteja yhtiö arvioi myytävän tänä vuonna yli 440 miljoonaa kappaletta.

Klo 19.33 Korjattu puhelinten myyntimäärissä miljoonat miljardeiksi.