Alaistensa epäasiallisesta kohtelusta epäilty Tukholman-suurlähetystön Viinanen aloittaa työt Suomessa

Ulkoministeriöstä saatujen tietojen mukaan alaistensa epäasiallisesta kohtelusta epäilty Jarmo Viinanen aloittaa työt Suomessa ensi viikolla.

politiikka
Jarmo Viinanen
Markku Ojala / AOP

Alivaltiosihteeri Pirkko Hämäläinen kertoo, että Suomen Tukholman-suurlähettiläänä toiminut Jarmo Viinanen palaa lomien jälkeen töihin ensi maanantaina ulkoministeriön poliittiselle osastolle uusiin tehtäviin.

Ulkoministeriön järjestämä kuuleminen on Hämäläisen mukaan prosessissa ja tapahtuu kuluvien viikkojen aikana. Mahdollisista seuraamuksista päätetään kuulemisen jälkeen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö komensi Viinasen takaisin Suomeen, sillä Viinasen toimintaedellytysten katsottiin heikentyneen.

Ongelmat suurlähetystössä nousivat julkisuuteen heinäkuussa, kun Iltalehti (siirryt toiseen palveluun) uutisoi, että Viinasta epäillään seksuaalisesta häirinnästä.

Viinanen on kiistänyt syyllistyneensä epäasialliseen käytökseen.