1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Pohjanmaa

Vaalan Juustola ja kunta investoivat juustoleivän tuotantoon

Lähes 900 000 euron investoinnilla laajennetaan tuotantotiloja ja uusitaan laitteistoa.

Juustomestari Pasi Karppinen työn touhussa Vaalan Juustolassa vuonna 2011. Kuva: Vaalan Juustola / Pekka Homanen

Vaalan Juustola ja Vaalan kunta investoivat yhdessä lähes 900 000 euroa juustoleivän valmistukseen vuoden 2016–2017 aikana. Lähes 900 000 euron investointi muodostuu kunnan rahoittamasta tuotantotilan laajennuksesta ja Juustolan laiteinvestoinneista. Juustolan osuus investoinnista on liki puoli miljoonaa euroa.

– Investoinnilla saadaan lisää tuotantokapasiteettia. Samalla nostetaan automaatioastetta ja modernisoidaan valmistusprosessia, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Pirkko Suhonen.

Uudet laitteet tulevat Italiasta, jossa samanlaisilla laitteilla valmistetaan mozzarella-juustoa. Juustoleivän ja mozzarellan valmistusprosessit ovat saman tyyppiset.

Merkittävä työllistäjä pienessä kunnassa

Vaalan Juustola toimii kunnan omistamassa kiinteistössä. Toimitusjohtajan mukaan nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi, ja kunnan rahoittamassa laajennuksessa saadaan lisää tuotantotilaa uusille juustokattiloille ja laboratoriolle.

– Kyseessä on merkittävä laajennus, joka mahdollistaa myös uusien tuotteiden valmistamisen ja asiakkuuksien hankinnan, Suhonen sanoo.

Laajennusosan rakennustyöt alkavat lokakuun aikana ja laiteasennukset tapahtuvat helmi-maaliskuussa 2017.

Vaalan Juustola Oy on yksityinen juustola, jonka päätuote on juustoleipä, jota myydään vähittäiskaupoissa kahdella eri tuotemerkillä.

– Vaalan Juustola on merkittävä työllistäjä Vaalassa ja kunta haluaa olla investoinnillaan mukana osaltaan tukemassa yrityksen uudistumista ja kasvua, kertoo kunnanjohtaja Tytti Määttä.

Yrityksen liikevaihto on noin  4,5 miljoonaa euroa ja se työllistää juustontuotannossa noin 20 henkilöä.