Suomen ilmatilaa on loukattu 30 kertaa kymmenessä vuodessa

Venäjä, Ruotsi ja Yhdysvallat ovat loukanneet Suomen ilmatilaa useita kertoja kymmenen vuoden aikana.

Kesäkuussa 2015 Venäjän ilmavoimien kuljetuskone loukkasi Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla. Kuva: Ilmavoimat

Suomi ei ole julkistanut ennen vuotta 2004 vähäisiksi tulkittuja ilmatilan loukkauksia. Vuosina 2005–2015 on todettu 30 Suomen ilmatilan loukkausta, kertoo puolustusministeriö. Vieraan maan lentokoneet ovat loukanneet ilmatilaa yleensä muutaman kerran vuodessa. Useimmiten ne ovat viipyneet Suomen ilmatilassa muutaman minuutin.

Kymmenen viime vuoden aikana Suomen ilmatilaa ovat loukanneet Venäjän, Ruotsin, Yhdysvaltain, Norjan, Belgian ja Ranskan koneet.

Alla olevasta listasta puuttuu tanskalaisen helikopterin viime kesänä Suomenlahdella tekemä alueloukkaus.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Lue myös: