Soini: Puhuttelemme loukkauksiin syyllistyneen maan edustajia

Venäjän hävittäjien epäillään loukanneen kahdesti Suomen ilmatilaa. Asian tutkinta on kesken.

Kotimaa
Timo Soini
Timo SoiniJarno Kuusinen / AOP

Suomi aikoo puhuttaa alueloukkauksiin syyllistyneen maan edustajaa, viestittää Islannissa arktiseen konferenssiin osallistuva ulkoministeri Timo Soini (ps.) Ylelle.

– Diplomaattiteitse puhutetaan alueloukkaukseen syyllistyneen valtion suurlähettilästä tai edustajia ja tapahtuneesta pyydetään selvitystä. Siinä yhteydessä tuodaan selvästi esiin, ettei alueemme loukkaamista hyväksytä, Soini viestittää avustajansa välityksellä.

Samalla ulkoministeri muistuttaa, että Suomi suhtautuu vakavasti alueemme koskemattomuuteen ja alueloukkauksiin.

Myös Soini muistuttaa, että asian tutkintavastuu on nyt Rajavartiolaitoksella.

Nyt havaitut alueloukkaukset olivat ensimmäiset tänä vuonna. Viime vuonna loukkauksia sattui kolme. Venäjä on viimeksi loukannut ilmatilaamme kesäkuussa 2015.

Ulkoministerin mukaan mahdollisista alueloukkauksista tiedotetaan heti niiden havaitsemisen jälkeen.