Unelmoin lentäväni ilman siipiä – Katso tyttöjen haaveita eri puolilta maailmaa

Tänään tiistaina vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tapasimme pieniä tyttöjä, jotka haaveilevat supersankariudesta ja tykkäävät pitkistä hiuksista.

Ulkomaat
hymyilevä tyttö

Maailmassa on tällä hetkellä runsas miljardi tyttöä. Mitä tämän sukupolven tytöt ajattelevat elämästään ja mistä he haaveilevat?

Kirjeenvaihtajamme tapasivat seitsemän tyttöä eri puolilla maailmaa. Tytöt kertovat videolla nauttivansa musiikista, tanssimisesta ja piirtämisestä sekä pitkien hiusten kasvattamisesta ja mekkojen pitämisestä.

Amerikkalaistyttö Nicolelle maailma on täynnä mahdollisuuksia. Intialainen Vandana puolestaan kertoo, että poikana hänellä olisi enemmän vapautta. Haastateltuja tyttöjä yhdistävät haaveet ja unelmat.

Polina unelmoi roosasta maailmasta

Moskovassa asuva, 7-vuotias Polina Žilina nauttii muiden ilahduttamisesta. Hän uskoo, että olemalla hyvä ja toimimalla oikein saa koulussa parhaan arvosanan. Polina on venäläinen kaunosielu, joka osaa myös hullutella.

– Minua ilahduttaa kauneus ja tanssiminen sekä omien laulujen laulaminen. Laulan omia laulujani enkä niin kuin koulussa!

Polina unelmoi siitä, että hänellä olisi taikasauva.

– Silloin voisin lentää ihan itse ilman siipiä. Unelmoin myös siitä, että maailma olisi roosanvärinen. Ja aurinko olisi sininen ja taivas keltainen!

Vandana haaveilee vapaudesta

Myös 7-vuotias intialainen Vandana rakastaa tanssia, musiikkia ja taidetta. Vandana kuitenkin tietää, että tyttönä hänen elämänsä on erilaista.

– Jos olisin poika, voisin mennä muiden poikien kanssa puistoon leikkimään eikä minun tarvitsisi tehdä töitä. Voisin pelata jalkapalloa ja pääsisin musiikintunneille. Minua ei myöskään toruttaisi niin paljon, Vandana kertoo.

Vandana haaveilee, että hänestä tulee isona tanssija, muusikko, kuvataiteilija tai kirjailija.

– Haluan taiteilijaksi, koska he pystyvät käyttämään mielikuvitustaan ja sydäntään uuden luomiseen. Tämän takia taiteilijat ovat niin suosittuja, Vandana pohtii.

Kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11. lokakuuta juhlistetaan tyttöjen voimaa sekä julkistetaan erilaisia kampanjoita tyttöjen oikeuksien parantamiseksi.

Esimerkiksi lastenapujärjestöt Pelastakaa lapset (siirryt toiseen palveluun)- ja Plan (siirryt toiseen palveluun)-järjestöt kampanjoivat lapsiavioliittoja ja -äitiyttä vastaan. Eri puolilla Suomea on tapahtumia (siirryt toiseen palveluun) tyttöjen päivän takia. Esimerkiksi Finlandia-talo ja muutamia muita rakennuksia valaistaan pinkillä.