Koe uusi yle.fi

"Ketään ei piilotella kirkon kellareissa" – Paperittomat irakilaiset suurin huoli

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saavat, varsinkin irakilaiset, ovat kirkon polttavin huoli, sanoo "Kirkko turvapaikkana" -konkari. Jääkylmäksi äityneessä ilmapiirissä suojaa hakevat varsinkin naiset, lapset ja vanhukset.

turvapaikanhaku
Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen
Kalle Mäkelä / Yle

Vastustajat naulasivat Turun Mikaelinkirkon oveen vuonna 2007 sanat: ”Miekanpäivän terveiset suomalaisvihamieliselle kirkolle." Suomen ekumeenisen neuvoston "Kirkko turvapaikkana" -ohjeet olivat juuri ilmestyneet. Mikaelinseurakunta tarjosi tuolloin ensimmäisenä Suomessa suojaa iranilaiselle naiselle.

Auringonvalo siilautuu lasimaalausten lomasta kirkon käytävälle. Suomi tarpoo murroksessa, jossa paperittomien viimeinen turva saattaa olla kristillisen kirkon suojissa.

Kirkkoherra Jouni Lehikoisen askeleet kajahtelevat Mikaelinkirkon holveissa. Kirkkoherra korjaa heti väärän käsityksen siitä, että paperittomat piilottelisivat lattian alla kellareissa.

– Seurakunta ei piilottele suojissaan väkeä, vaan me pyrimme auttamaan näitä ihmisiä. Me pyrimme auttamaan heitä kulkemalla heidän vierellään.

Apu voi olla ruokaa, suojaa, mutta myös yhteydenottoja ulkomaille, viisumeiden hakemista sekä asianajoavun antamista. Juuri nyt apua tarvitsee syyrialainen oleskeluluvan saanut mies.

– Perheen yhdistäminen on erittäin vaikeaa. Miehellä on Damaskoksessa vaimo ja viisivuotias lapsi. Heidän pitäisi päästä Suomen suurlähetystöön Turkkiin Ankaraan. Sieltä on varattu aika, mutta Turkin viranomaiset sanovat, että he eivät anna viisumia syyrialaisille. Eli aika on olemassa, mutta Turkkiin on mahdoton päästä. Ja reitti kulkee sota-alueiden läpi. Ei helppo tie naiselle ja pienelle lapselle kulkea.

"Jokainen sisäministeri takoo ensin päätään seinään"

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi jo keväällä, että kirkko on varautunut suojelemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Ylen kyselyssä piispat sanoivat, ettei kirkko voi sulkea oveaan paperittomilta. Sisäministeri Paula Risikko (kok.) on kutsunut (siirryt toiseen palveluun) piispat koolle keskustelemaan aiheesta.

Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kajauttaa rohkeasti mielipiteensä. Hän sanoo, että jokainen uusi sisäministeri lyö alkuun päätään seinään.

– Tuntuu siltä, että ei ole ajantasaista kuvaa kirkon roolista auttamistyössä. Vaikkapa sisäministeriön lausunnot siitä, että ei saisi auttaa paperittomiksi joutuvia ihmisiä. Puhe siitä, että auttaminen antaa väärän viestin, on hyvin ristiriitainen kirkon roolin kanssa. Kirkon rooli on auttaa kaikkia avun tarpeessa olevia ihmisiä kansallisuudesta riippumatta.

Lehikoinen on joutunut vuosien varrella olemaan napit vastakkain monen maahanmuuton vastustajan kanssa, mutta nyt hän sanoo ilmapiirin muuttuneen jääkylmäksi.

– Asenteet ovat koventuneet ihan selkeästi. Tulee paljon negatiivista palautetta. On erittäin tärkeätä, että me avaamme meiltä apua hakevien ihmisten elämäntarinoita: Mitkä ovat ne elämänkohtalot, ne raskaat asiat, mitä he kantavat sisällään? Miksi he ovat lähteneet jostain kaukaa hakemaan apua tänne Pohjolan perukoille?

Naisia, vanhuksia, sylivauvoja

Kirkkoherra sanoo, että Mikaelinkirkosta turvaa ja suojaa hakevat eivät ole pelkästään nuoria miehiä. Lehikoinen mainitsee mm. yhden joulun, joilloin kattoa päänsä päälle etsivät äiti ja sylivauva.

– On paljon äitejä ja lapsia. Sellainen harhakuva, että avuntarvitsijat olisivat nuoria miehiä, ei pidä paikkaansa ainakaan meidän luukulla. Suurin osa autettavista on naisia ja lapsia, jopa vanhuksia. Meillä on turvapaikanhakijoiden joukossa myös erikoisia kansallisuuksia. Yksittäistapauksia Yhdysvalloista ja Venäjältä. Suurin osa tällä hetkellä on Irakista, Iranista, Syyriasta ja Pohjois-Afrikasta Nigeriasta.

Myös ihmiskaupan uhreja on autettu. Apua ovat saaneet mm. 16-vuotiasta nigerialaistyttö ja Kongosta kotoisin oleva nainen.

Polttavin huolenaihe tällä hetkellä ovat turvapaikkaa vaille jääneet ja heistä varsinkin irakilaiset. Tähän joudutaan pohtimaan yhtenäistä ohjeistusta kirkoille. Auttajia on ympäri maan, mutta jotkut seurakunnat suhtautuvat turvan tarjoamiseen nihkeämmin.

– Kirkossa auttamistyö on hajanaista. Jotkut seurakunnat auttavat ja toiset eivät. Osittain auttamattomuus johtuu resurssipulasta. Meidän suurin huolenaiheemme on se, mitä tapahtuu ihmisille, jotka saavat kielteisen päätöksen, mutta eivät sitten lähdekään vapaaehtoisesti esimerkiksi Irakiin takaisin. Millä tavoin kirkko auttaa heitä jatkossa?

"Emme asetu lain yläpuolelle"

Turussa yhteistyö poliisin ja ulkomaalaispoliisin kanssa sujuu.

– Meillä on hyvät yhteydet poliisiin. Emme asetu lain yläpuolelle. Monesti tulee vastaan myös raja, jossa kädet on nostettava pystyyn. Koetamme vielä kysyä ulkomaalaispoliisilta, voidaanko vielä katsoa yksi kortti loppuun asti? Jotta ihmisiä ei käännytettäisi liian nopeasti, vaan säilyisi vielä mahdollisuus muuttaa päätöstä.

Kirkko ei halua asettua asemaan, joka sille ei kuulu, sanoo kentän työntekijä kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Tämä näkyy myös mm. sanan "turvapaikka" käytössä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiesmies näpäytti kirkkoa "Kirkko turvapaikkana" -ohjeistusta julkistettaessa ja käski säästää sanan viranomaiskäyttöön. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen puhuukin kirkosta suojana ja turvana. Huolimatta siitä, että sanan juuret kumpuavat jo vanhasta testamentista vainojen ajalta.

– Kirkko ei ota lakia käsiinsä. Autamme ihmistä niin pitkälle kuin kirkon resurssit ja Suomen lait antavat mahdollisuuden. Emme katso ihmisen syntyperää tai uskonnollista taustaa. Apu on sama kaikille.