Suomen poliisia ja turvallisuutta suitsutetaan – mutta miksi pieni valtio Aasiasta kiilaa edelle?

Suomalaiset luottavat poliisiin kuin vuoreen. Myös kansainvälisessä tutkimuksessa Suomen poliisi ja sisäinen turvallisuus on arvioitu korkealle – edellä on vain ankarista laeista ja rangaistuksista tunnettu Singapore.

Kotimaa
Singaporelainen poliisi opastaa matkustajaa Changin kansainvälisellä lentoasemalla.
Singaporelainen poliisi opastaa matkustajaa Changin kansainvälisellä lentoasemalla.Jonathan Drake / EPA

Suomalaisten luottamus poliisiin vaikuttaa horjumattomalta. Tällä viikolla julkaistun poliisibarometrin mukaan suomalaisista peräti 96 prosenttia luottaa poliisin melko tai erittäin paljon. Suomalaiset myös kokevat olonsa pääosin turvalliseksi: valtaosan mielestä rikollisuustilanne ei ole kovin tai juuri lainkaan vakava.

Poliisibarometrin mukaan tulos on linjassa myös tänä vuonna julkaistun kansainvälisen World Internal Security & Police Index (WISPI) (siirryt toiseen palveluun) -tutkimuksen kanssa. Tutkimuksessa Suomen poliisi ja sisäinen turvallisuus kokonaisuutena arvioitiin maailman toiseksi parhaaksi. Edellä oli vain yksi maa – tiukasta kurista tunnettu Singapore.

Pyysimme suurlähettiläs Paula Parviaista pohtimaan, mikä tekee pienen kaupunkivaltion poliisista ja turvallisuudesta sellaisen, että se pitää ykköstilaa.

*Suomen Singaporen-suurlähettiläs Paula Parviainen, mikä selittää maan korkeaa sijoittumista? *

– Singaporessa kansa arvostaa ja kunnioittaa kovasti valtiovaltaa ja kaikkea mitä se edustaa. Poliisi on oleellinen osa sitä. Arvovallan kunnioitus on singaporelaisilla ihan kuin DNA:ssa. Singaporea pidetään yhtenä maailman turvallisimmista maista, ja poliisin ammatti on hyvin arvostettu. Ei ole myöskään mitään syytä, miksi kansa ei luottaisi poliisiin instituutiona. Poliisikunta on koulutettua ja ammattinsa osaavaa. Jos tarvitsee apua, sitä saa.

– Valtiojärjestelmää myös johdetaan Singaporessa kuin perheyritystä. Luottamus hallitukseen on kuin luottamus omiin vanhempiin. Singaporessa hallitus myös toimii yleensä kansan parhaaksi kaikilla osa-alueilla, mutta se myös passivoittaa kansaa, sillä ratkaisujen ajatellaan tulevan hallituksesta.

Kuinka paljon poliisiin ja turvallisuuteen laitetaan paukkuja Singaporessa?

– Se on aivan oleellinen osa Singaporea, sen toimivuutta ja turvallisuudentunteen ylläpitämistä. Singaporessa ovat käytössä kovat rangaistukset ja pelottelu. Esimerkiksi kuolemanrangaistus on jossain määrin yhä käytössä. EU-maat tietenkin vastustavat sitä ja tuomme kantamme esiin, mutta singaporelaiset pitävät sitäkin tavallaan osana arvomaailmaansa. He ajattelevat, että kenenkään ei ole pakko lähteä sille tielle ja seuraukset ovat pelottelun kautta ihmisillä tiedossa.

– Singaporessa panostetaan valtavan paljon sisäiseen turvallisuuteen ja terrorismin torjuntaan, sillä ulkopuoliset uhat, esimerkiksi ekstremismin tulo naapurimaihin, ovat viime aikoina lisääntyneet. Singaporessa on meneillään isoja valistuskampanjoita ja ihmisiä kehotetaan kiinnittämään huomiota kaikkeen poikkeavuuteen ympäristössään. Heitä myös valmennetaan siihen, miten poikkeaviin tilanteisiin pitäisi suhtautua. Tämä on lisääntynyt viime aikoina, ja poliisi on tietenkin se, kuka kansaa valmentaa, valistaa ja valvoo.

Singaporessa lait ovat todella ankaria. Suomen ulkoministeriö evästää matkustajia muistuttamalla esimerkiksi, että huumerikoksista voi saada kuolemantuomion ja säädyttömästä käyttäytymisestä kepiniskuja. Roskaaminen ja sylkeminen on kielletty, samoin julkisissa liikennevälineissä ja asemalla syöminen ja juominen. Noudattavatko ihmiset näitä sääntöjä arkielämässään?

– Kyllä, koska kaikesta tulee huomautus, sillä aina sen joku näkee – kamera tai siviilipukuinen viranomainen. Mutta jos elää normaalien hyvien tapojen mukaisesti, ei poliisia joudu kohtaamaan. Singapore on hyvin sivistynyt maa elää. Nämä säännöt ovat osa singaporelaista kulttuuria eikä niistä purnata: kukaan ei näe, että ne rajoittaisivat heidän yksilönvapauttaan.

Onko niin, että ihmiset eivät siellä ankarien lakien ja kovien rangaistusten takia uskalla livetä kaidalta polulta?

– Pelottelun ja erittäin tehokkaan valvonnan kautta yritetään pitää rikollisuuden määrä matalana ja siinä on paljolti onnistuttu. Rikollisuuden määrä on hyvin vähäistä kansalaisten keskuudessa. Singaporessa kameravalvotaan aivan kaikkea ja ihmiset tietävät jäävänsä taatusti kiinni pahanteosta.

– Vaikka Singaporessa on meneillään kampanjoita ja valvonta on lisääntynyt, poliiseja ja partioita näkyy aika vähän katukuvassa.

Tutkimuksessa huomautetaan, että Singaporessa kaikkien miesten on 18 vuotta täytettyään suoritettava kaksivuotinen palvelus armeijassa, poliisissa tai siviilipuolustuksessa. Voisiko myös tämä osaltaan vaikuttaa tuloksiin?

– Esimerkiksi armeija on hyvin paljon myös arvokoulutusta. Se vaikuttaa varmasti siihen, että arvot ovat tiedettyjä ja kunnioitettuja kansakunnan keskuudessa.