1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. poliisikoirat

Poliisikoirakoulutus saattaa sittenkin jäädä Hämeenlinnaan

Poliisikoirien koulutus saattaa sittenkin jäädä Hämeenlinnaan. Poliisikoiralaitoksen sijoituspaikkaa pohtiva ryhmä ratkaisee valinnan Hämeenlinnan, Tampereen ja Janakkalan välillä vuoden loppuun mennessä. Nykyinen toimiva koirakoulu on ykkösvaihtoehto.

poliisikoirat
Poliisikoiralaitoksen alue Hämeenlinnassa
Poliisikoiralaitoksen tiloja Hämeenlinnan Rinkelinmäellä.Ville Välimäki / Yle

Poliisikoiralaitos toimii Hämeenlinnassa Rinkelinmäellä. Laitos on lähes samassa asussa punamultaisine rakennuksineen kuin perustettaessa liki 90 vuotta sitten vuonna 1927.

Puutteellisten toimitilojen takia laitokselle alettiin hakea uutta paikkaa ja sellainen löytyi Tampereen Hervannasta. Alkuvuodesta muuttoa Tampereelle pidettiinkin jo selvänä, koska Tampereella toimii myös Poliisiammattikorkeakoulu, johon Poliisikoiralaitos kuuluu.

Toimipaikkaselvityksen aikana vaihtoehtoina ovat olleet kaiken aikaa muutto Tampereelle tai jääminen Hämeenlinnaan. Myös Janakkalan Kiipulan opistossa on vapaata tilaa ja nekin on katsastettu.

– Tilaa ja toimitiloja on kyllä tarjolla, mutta viime kädessä ratkaisu kilpistyy rahaan, kertoo Poliisikoiralaitoksen johtaja Pekka Kokkonen.

Hervannan ja Rinkelinmäen vertailu käynnissä

Talvella ykkösvaihtoehtona pidettiin Hervantaa, koska laitoksen toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt omistaa Hervannassa tontin ja Poliisiammattikorkeakoulukin on Tampereella.

Johtaja Pekka Kokkosen mukaan nyt vertaillaan silti tarkasti Hämeenlinnan Rinkelinmäkeä ja Tampereen Hervantaa keskenään. Myös Kiipulan tilat Janakkalassa ovat olleet tarkastelussa ja vaikuttaneet hyviltä.

– Toiminnalliset tarpeet edellä mennään nyt sijoitusasiassa, ei sen mukaan missä on vapaa tontti, vakuuttaa johtaja Kokkonen.

Poliisikoiralaitoksen johtaja sanoo ymmärtävänsä hyvin laitoksen nykyisen henkilökunnan ja hämeenlinnalaisten kannan Ahveniston harjun kupeessa olevaan idylliseen Koiramäkeen ja sen kouluttajiin ja koulutettaviin. Kouluttajat ovat enimmäkseen lähistöltä, Hämeenlinnan seudulta.

Lisää nuuskijoita Rinkelinmäelle?

Valmistelussa on esille tullut myös mahdollisuus laajentaa virkakoirakoulutusta. Poliisikoirien lisäksi esimerkiksi Rinkelinmäellä voisi nuuskia ja haukahdella enemmänkin opinhaluisia koiria. Laitoksen tilojen olisi oltava kuitenkin toiminnalliset ja nykyvaatimukset täyttävät. Myös Hämeenlinnan kaupunki on hankkeesta tietoinen ja suhtautunut siihen positiivisesti, kertoo johtaja Pekka Kokkonen.

Poliisikoiralaitoksen sijaintipaikka aiotaan ratkaista vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen alkaa laitoksen yksityiskohtainen suunnittelu.

– Toivon vahvasti, että perinteet Rinkelinmäellä jatkuisivat, mutta me joudumme katselemaan kylmästi taloudellisia faktoja, euromääriä eri vaihtoehtojen välillä, korostaa johtaja Pekka Kokkonen.

Lue seuraavaksi