1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liikenne ja kuljetus

Rovaniemen vilkkain risteys jäämässä talveksi ilman liikennevaloja, kaistoja, suojateitä ja kevyenliikenteen väyliä

Rovaniemen ydinkeskustan vilkkain ja tukkoisin risteys kokee ison mullistuksen, kun useita liittymiä käsittävää risteysaluetta yksinkertaistetaan. Kun risteysalueen muutostyöt valmistuvat ensi vuoden lopulla pitäisi liikenteen soljua sujuvammin kuin koskaan.

Liikenne ja kuljetus
Liikenne on loppunut Jorma Eton tieltä Ounasvaaran suuntaan.
Liikenne on loppunut Jorma Eton tieltä Ounasvaaran suuntaan. Vesa Vaarama / Yle

Poliisiaseman ja kirkon alueella oleva risteys on aamun ja iltapäivän vilkkaimpina aikoina ollut todellinen ajoneuvojen kokoontumispaikka.

Aamujono on pahimmillaan ulottunut pitkälle Ounasvaarantielle joen toiselle puolen. Iltapäivän paluuliikenne yliopiston suunnasta on toisinaan tuottanut jopa parin kilometrin jonon.

Suurin syyllinen on ahdas risteys, joka on samalla myös hankalan monimuotoinen. Risteysalue on käytännössä vajaan parisataa metriä ja siinä on tällä hetkellä kaikkiaan kuusi liittymää.

Alueen liikennejärjestely on vanhan ajan kukkasia. Risteysalue on syntynyt aikana, jolloin autoliikennettä oli pieni osa nykyisestä. Kun tänä päivänä alueen läpi kulkee noin 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, ei ole mikään ihme, että alue on vilkkaimpina aikoina ollut käytännössä tukossa.

– Pohjimmiltaanhan tässä ollaan hyvin vanhan maankäytön kanssa tekemisissä ja myöskin vanhojen liikennejärjestelyjen kanssa, Rovaniemen kaupungin suunnittelupäällikkö Aku Raappana sanoo.

Liittymiä voidaan muuttaa ja poistaa, samoin kaistoja. Liikennevaloja ja muuta ohjausta voidaan lisätä. mutta alueella on jotain joka pysyy, ja se myös hankaloittaa suunnittelua ja uudistamista.

– Tuo rautatie tuossa on vanha ja jäykkä elementti ja se näkyy silta-aukon ahtaudessa. Sitä ei ole helppo siitä pois siirtää. Se on ja pysyy, suunnittelupäällikkö Raappana sanoo.

Ilmakuva kertoo hyvin kuinka monimuotoinen työn alla oleva risteyalue on.
Ilmakuva kertoo hyvin kuinka monimuotoinen työn alla oleva risteyalue on.Yle

Liikenteen sumppu

Alueen ongelmana on rautatien lisäksi liittymien moninaisuus.

Kellonsoittajankatu muodostaa laajemmalle risteysalueelle oman risteyksensä, samoin kuin Vapaudentie. Käytännössä alueella on kolme risteystä pienessä sumpussa.

Vapaudentieltä on ollut ruuhka-aikoina erittäin vaikea päästä liikenteeseen mukaan kun Yliopistonkadulla on paljon sekä autoja että kevyttä liikennettä.

Samoin Ounaskosken sillan ahtaus on tuottanut omia ongelmia. Joistakin ongelmista ei päästä eroon, mutta monista kyllä.

Ahdas, ahtaampi....tietyö ahdistaa ennestäänkin hankalalla risteysalueella.
Ahdas, ahtaampi....tietyö ahdistaa ennestäänkin hankalalla risteysalueella.Vesa Vaarama / Yle

– Liikennevirrat on kasvaneet eikä tämä liittymäkokonaisuus ole ollut lainkaan sujuva.. Vapaudentieltä ei ole käytännössä kolmion takaa päässyt vilkkaana aikana liikenteeseen mukaan ollenkaan, suunnittelupäällikkö Raappana sanoo.

– Ja sitten tietysti tuo Ounaskosken silta tuottaa paljon liikennettä tähän liittymään ja siinäkin on ollut pitkiä jonoja.

– Nyt näillä uusilla järjestelyillä haetaan kaikki se pelivara mitä tästä saadaan irti sille, että se liikenne olisi sujuvampaa.

Yliopistonkadun, Vapaudentien ja Kellonsoittajankadun risteyskokonaisuus on jo vuosia ollut pahemmanlainen sumppu. Muutosta on luvassa kunhan tietyö valmistuu ensi vuoden lopulla.
Yliopistonkadun, Vapaudentien ja Kellonsoittajankadun risteyskokonaisuus on jo vuosia ollut pahemmanlainen sumppu. Muutosta on luvassa kunhan tietyö valmistuu ensi vuoden lopulla.Vesa Vaarama / Yle

Opeteltava uusia reittejä

Pelivaraa haetaan sulkemalla Jorma Eton tie käytännössä kokonaan autoliikenteeltä. Kellosoittajakadulta pääsee kääntymään ainoastaan keskustan suuntaan ja muualle menevä, samoin kuin asuinalueen liikenne ohjataan Sairaalakadun kautta.

– Me ei saada näitä isoja liikennevirtoja muuten sujuvasti kulkemaan. Käytännössä vain vähentämällä liikennesuuntia me saadaan tilanne semmoiseksi, että siinä saadaan hoidettua se liikennemäärä, joka tähän väistämättä tulee, Rovaniemen kaupungin suunnittelupäällikkö Aku Raappana sanoo.

– Tässä ollaan tekemässä sellaisia välttämättömiä ratkaisuja kokonaisuuden kannalta elikkä saadaan isot liikennevirrat toimimaan tässä niin kuin pitääkin. Se tietenkin sitten näkyy joiltakin osin, että olosuhteita joudutaan muuttamaan ja sellaisia asioita rajoittamaan mitkä on aikaisemmin olleet mahdollista, mutta loppupeleisssä meidän pitäisi päästä parempaan lopputulokseen kuin mitä se entinen on, Raappana sanoo.

– Mutta kun se muuttaa monen ihmisen liikkumisia, päivittäisiä kuvioita, niin tietysti se totuttelua vaatii

Lue seuraavaksi