Töherryksiä pisuaareilla, ketjuja ovenraossa: Maankuulu musaluola Torvi täyttää 50 vuotta

Paikan ainutlaatuisuus paljastuu heti sisälle astuttua. Maankuulu lahtelainen keikkamesta, ravintola Torvi säilyttää ovien sisällä asiakkaiden tussitöherrykset ja vuosikymmenten takaiset kaupunkilegendat. Paikasta ei ole pakko pitää, sanoo vuosikymmeniä Torvessa työskennellyt Jarttu, paikan sielu.

musiikki
Ravintola Torven nimen alkuperä roikkuu katosta.
Ravintola Torven nimen alkuperä roikkuu katosta.Markku Lähdetluoma / Yle

Lahden rautatieaseman läheisyydessä, Loviisankatu kahdeksassa sijaitseva musiikin mekka tunnetaan laajalti ulkomaita myöten.

Paikka on aina ollut avoin kaikenlaiselle musiikille ja musiikinystäville. Se on taannut suosion mikä on jatkunut näihin päiviin. Torvessa musiikki on aina ollut tärkeintä.

Torvi löytyy läheltä rautatieasemaa, Loviisankadulta.
Torvi löytyy läheltä rautatieasemaa, Loviisankadulta.Markku Lähdetluoma / Yle

Torvi sijaitsee vanhassa vuonna 1910 rakennetussa kiinteistössä. Rakennus tehtiin alun perin kirjapainoksi, mutta siinä ovat sijainneet myös leipomo ja hevostalli.

Torven vieruskaverina on yhtä lailla maineikas ravintola Tirra ja Pikkuteatteri. Koko kiinteistöstä on historiikki tekeillä, joka julkaistaneen loppuvuodesta.

Mustaan kumiasuun pukeutunut munamies ja muita legendoja

Poikkeuksellisen omintakeinen musaluola ei välttämättä ole kaikkien mieleen, tietää paikan sielu Jarttu Mustonen.

– Ihminen, joka ei koe tätä omakseen, niin ei se täällä käykään kuin kerran. Mutta täällä on hyvin sopuisaa väkeä hyvinkin erilaisista genreistä ja ikäluokista, kaikki sulassa sovussa.

Torven sielu on portsari ja monitoimimies Jarttu Mustonen.
Torven sielu on portsari ja monitoimimies Jarttu Mustonen.Markku Lähdetluoma / Yle

Ravintola Torvi oli alussa suosittu lounasravintola päivisin, iltaisin vauhti kiihtyi diskon pyörteissä. Torvi oli kaupungin ensimmäinen itsepalveluravintola ja yksi Suomen varhaisimmista diskoista.

Ihminen, joka ei koe tätä omakseen, niin ei se täällä käykään kuin kerran

Jarttu Mustonen

Monenlaisia legendoja on jäänyt elämään, kuten tarina munamiehestä, joka vuosituhannen taitteessa kävi usein juomassa Torvessa viskiä baaritiskillä mustassa kumiasussa dildo vyöhön köytettynä.

Töherrykset ja maalaukset sovussa seinillä

Torvessa ovat vuosien saatossa esiintyneet käytännössä kaikki suomalaiset muusikot, Irwinistä, Kirkasta ja Sliippareista alkaen. Maine on kiirinyt myös ulkomaita myöten ja historiaan kuuluu lukuisia eksoottisia artisti- ja bändivierailuja.

Vessatilat erottaa metallinen ketjuista koostuva verho.
Vessatilat erottaa metallinen ketjuista koostuva verho.Markku Lähdetluoma / Yle

Mikään musiikillinen tyylisuunta ei ole esteenä bändeille tai artisteille päästä Torveen esiintymään. Kone- ja metallimusa, blues, jazz sekä kaikenlainen rockmusiikki sopivat Torveen kuin nenä päähän.

Paikan sisustus on ainutlaatuinen, sen huomaa jo ulko-oveen tarttuessaan, sillä metalliset ovenkahvat on valettu olutpullon muotoisiksi

Torven ulko-ovessa komeilevat olutpullon muotoiset kahvat.
Torven ulko-ovessa komeilevat olutpullon muotoiset kahvat.Markku Lähdetluoma / Yle

Torvi sijaitsee luolamaisissa tiloissa katutason alapuolella. Silmiinpistävää siellä on, miten lähes kaikki pinnat, tuolit, pöydät, katot ja seinät, on taiteiltu mitä moninaisimmilla väreillä, nimikirjoituksilla, töherryksillä, mutta myös upeilla maalauksilla.

Asiakkaille tussi käteen

Tätä värikirjoa selittää osaltaan se, että Torvi tarjosi aikanaan kävijöilleen välineitä tusseja ja pensseleitä myöten paikan kuvittamiseen – ja se näkyy kaikkialla. Taideopiskelijat suosivat Torvea. Muusikoiden lisäksi myös asiakkaat saivat aina toteuttaa itseään mitä moninaisimmilla tavoilla.

Taidetta kansalle myös pisuaarien äärellä.
Taidetta kansalle myös pisuaarien äärellä.Markku Lähdetluoma / Yle

Katosta riippuvien torvien lisäksi paikalle ovat ominaisia seinällä roikkuva punainen moottoripyörä sekä vessatilat erottava metallinen ketjuista koostuva verho.

Vessatiloihin johtava käytävä saa pään pyörälle.
Vessatiloihin johtava käytävä saa pään pyörälle.Markku Lähdetluoma / Yle

Omistajavaihdos pelotti kanta-asiakkaita

Torven liveklubin diggarien keskuudessa elettiin pieniä kauhun hetkiä kolme vuotta sitten, kun paikka tuli myyntiin. Torven pelastajiksi ja tarinan jatkajiksi löytyi onneksi vakituisista Torven kävijöistä koostunut muusikkoryhmä, joka osti paikan. Kolmen koetun vuoden jälkeen uusien omistajien käsissä Torven maine on edelleen arvoisensa.

Hannu Kilkki (ex-Tehosekoitin basisti)
Hannu Kilkki on yksi uusista omistajista (ex-Tehosekoitin basisti).Markku Lähdetluoma / Yle

– Tää on mulle sellainen rakas paikka ja diggaan historiasta, niin tässä paikassa on lahtelaista kulttuurihistoriaa, toteaa Hannu Kilkki, joka on yksi Torven nykyisistä muusikko-omistajista.

Uudet omistajat uskalsivat uusia baaritiskin ja sanomistahan siitä tuli ainakin aluksi.
Uudet omistajat uskalsivat uusia baaritiskin ja sanomistahan siitä tuli ainakin aluksi.Markku Lähdetluoma / Yle