Yhdysvallat syyttää virallisesti Venäjää hakkeroinnista

Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset uskovat, että ainostaan Venäjän korkeimmat viranomaiset ovat voineet valtuuttaa laajat hakkerointitoimet.

Ulkomaat
Sormet tietokoneen näppäimillä.
Antti Haanpää / Yle

Yhdysvaltain viranomaiset ovat syyttäneet virallisesti Venäjää kyberhyökkäyksistä, jotka kohdistuivat yhdysvaltalaisiin poliittisiin järjestöihin. Viranomaisten mukaan hakkeroinnilla pyrittiin häiritsemään Yhdysvaltain vaaleja.

– Uskomme, että ainoastaan Venäjän korkeimmat viranomaiset ovat voineet valtuuttaa näin laajat toimet, ilmoittivat turvallisuusviranomaiset.

Viranomaiset kertoivat tiedotteessaan olevansa varmoja, että Venäjän hallitus on ohjannut hakkerointia.

Viime hienäkuussa hakkerit muun muassa tunkeutuivat Yhdysvaltain demokraattien tietoverkkoon. Hakkeroinnin tapa viittasi aiempiin Venäjän tekemiin hyökkäyksiin.

– Venäjä on käyttänyt samankaltaista tekniikkaa Euroopassa ja Euraasiassa, muun muassa vaikuttaakseen yleisiin mielipiteisiin.

– Tästä huolimatta, emme voi osoittaa, että Venäjän hallitus olisi näiden toimien takana, toteavat Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset.

Lähteet: AFP, AP