Kiteen Ruskatrööttä todisti taas: Musiikkiharrasteen aloittamiselle ei ole ikärajaa

Soitin ei kysy soittajansa ikää. Musiikkiharrasteen voi aloittaa aivan pienenä, tai vaikka oloneuvoksena. Jo kahdettakymmenettä kertaa järjestetty trööttä vetää vuosi vuodelta enemmän mukaan aikuisena soittamisen aloittaneita.

musiikki
Soitinharrastajat harjoittelevat konserttia varten koulun liikuntasalissa.
Ruskatrööttä viikonloppuleiri kokoaa Itä-Suomessa vuosittain puhallin- ja lyömasoitinharrastajat soittamaan yhdessä.Siru Päivinen / Yle

E-orkesteri harjoittelee Kiteen uuden Arppen koulun luokassa avaruusseikkailua ja Pariisin matkaa. Molemmat ovat musiikkikappaleita leiriviikonlopun päätöskonserttia varten.

Moni soittajista on aloittanut soittimensa kesyttämisen vasta joitakin kuukausia sitten, osa on soittanut jo hieman pidempään.

– Soittajia ohjaavat kapellimestarit ovat uskomattoman taitavia hitsaamaan porukkaa yhteen. He auttavat aivan soittajan taipaleen alussa haparoivat musikantitkin yhteiseen rytmiin. Moni Ruskatrööttä-leiriläisistä ei ole aiemmin päässyt soittamaan näin isoissa kokoonpanoissa, kokemus on uusi, kertoo Merja Vuorjoki, Keski-Karjalan Musiikkiyhdistyksen puheenojohtaja.

Kuopiosta leirille saapunut Kalle Kämäräinen löytyy rumpusetin takaa. Hän on isosta porukasta innoissaan.

– Minä olen soittanut viulua joitakin vuosia, mutta sitten vaihdoin rumpuihin, kun nämä kuulostavat hyvältä. Tällainen isossa orkesterissa soittaminen on kyllä innostavaa, alakouluikäinen rumpali sanoo, ja päräyttää kapuloilla hyvin kompissa pysyvän sarjan.

Ruskatrööttä järjestetään vuosittain eripuolilla Itä-Suomena, nyt vuorossa oli Kitee. Kiteeläisillä on jo kokemusta ison leirin järjestelyistä, Kiteellä on tröötätty ennenkin. Majoitus, muonitus ja aikuisten vapaaehtoisten värvääminen käy kokeneesti.

E-orkesterin soittajia Kiteen Arppen koululla Avaruusseikkailu-kappaletta kesyttämässä.
E-orkesterin soittajia Kiteen Arppen koululla Avaruusseikkailu-kappaletta kesyttämässä.Siru Päivinen / Yle

Viikonloppuleirille osallistui yli 300 eri ikäistä soittajaa, pienimmät huoltajien kanssa. Kapellimestareita tarvittiin eri tasoisille ryhmille viisi. Kaikkineen Ruskatrööttä kokosi Kiteelle ennätysmäärän väkeä puhallin- ja lyömäsoitinten ääreen, Arppen koululla pyöri noin 400 musiikin ystävää.

Nuottiviivasto ei tunne ikärasismia

Musiikki tuo kaikki soittamisen aloittajat samalle viivalle ikään katsomatta. Harvan asian äärellä eri ikäiset harrastajat pääsevät kohtaamaan yhtä luontevasti.

Soittamisen aloittaminen omaksi iloksi ei ole ikäkysymys. Kaikki iät ovat hyviä aloitusikiä. Vuodet kuluvat joka tapauksessa, soitat tahi et. Mutta jos aloitat soittimen opiskelun, olet muutaman vuoden kuluttua oppinut käyttöösi mukavan uuden taidon ja aika varmasti saanut myös uusia ystäviä.

– Täällä Tröötässä huomaa selvästi, että aikuisten soitinharrastus on kasvussa. Moni ei lapsena tai nuorena tullut lähteneeksi soittamisen pariin, ja ottaa myöhemmällä iällä vahinkoa takaisin, Keski-Karjalan Musiikkiopiston rehtori Sirkku Röppänen kertoo.

Ruskatrööttien myötä on nähty sellainenkin ilmiö, että moni lastaan leireille kuskannut vanhempi on itsekin innostunut soittimen ääreen. Trööttämään tullaan vuosi vuoden jälkeen.

Väitöskirjalahjaksi huilu

– Minä sain poikkihuilun väitöskirjalahjaksi vuonna 1998, ja olen sitä vähitellen kesytellyt. Viimeiset kolme vuotta olen soittanut aktiivisemmin Imatran seurakunnan puhallinorkesterikoulussa. Kapellimestarin vaihduttua myös aloittelevat soittajat pääsivät mukaan oppiin, kertoo Imatralta Kiteelle saapunut Kauko Mäkinen.

– Kiteellä olen nyt kolmatta kertaa trööttäämässä, täällä on mukava tavata muita aikuissoittajia. Työaikana ennättää ikävä kyllä soittaa vähemmän, mutta kesälomilla minä muutun aina huilistiksi, naurahtaa Mäkinen.