Trumpin tuki hupenee – Melania-vaimo antaa puheet anteeksi

Republikaanien vuoden 2008 presidenttiehdokas senaattori John McCainin mukaan Trumpia on mahdotonta enää tukea.

USA:n presidentinvaali
Doanld ja Melanie Trump republikaanien puoluekokouksessa 19. heinäkuuta.
Doanld ja Melanie Trump republikaanien puoluekokouksessa 19. heinäkuuta.Shawn Thew / EPA

Trumpin vaimo Melania Trump sanoo pitävänsä miehensä naisiin kohdistuneita puheita loukkaavina, mutta antavansa ne anteeksi.

Melania myös toivoi, että ihmiset hyväksyisivät hänen miehensä anteeksipyynnön ja keskittyisivät tärkeämpiin asioihin, joita Yhdysvallat ja maailma kohtaa.

New Yorkin entisen pormestarin Rudy Giulianin mukaan ei ole mitään syytä, miksi Trumpin tulisi keskeyttää kampanja, kuten monet ovat vaatineet.

– Se on vain Clintonin kampanjan toiveajattelua. Trump on kisassa voittaakseen, sanoi Giuliani.

Republikaanien vuoden 2008 presidenttiehdokas, senaattori John McCain perui tukensa virallisesti lauantaina. McCainin mukaan Trumpin naista halventavien kommenttien jälkeen tukea on mahdotonta jatkaa.

McCain ilmoitti kuitenkin samalla, ettei hän ole koskaan äänestänyt demokraattien ehdokasta, eikä aio tehdä sitä nytkään.

Myös Utahin osavaltiossa useat republikaanit ovat vetäneet tukensa Trumpilta. Utah on perinteisesti hyvin konservatiivista aluetta, jossa mormonikirkolla on vaikutusta politiikkaan. Kirkon omistama sanomalehti kommentoi lauantaina Trumpin puheita kirjoittaen, että ”puheet ovat täynnä pahuutta”.

Lähteet: AFP, Reuters