Koko perhe mukana Saara Aallon X-Factor -hulinassa – Suvi-sisko hyppää keikoilla Saaran saappaisiin

Saaran Aallon huikea menestys brittien X-Factorissa on imaissut mukaansa myös hänen perheensä. Lontoossa kameran eteen ovat päässeet myös vanhemmat ja Suvi-sisko.

viihde
Saara Aalto X-Factorissa.
Saara Aalto.Syco / Thames / Dymond / AOP

Oululaislähtöisen Saara Aallon pikkusisko Suvi ehti maanantaiaamuna hotkaista pikaisen aamupalan ja kiiruhtaa taksiin, joka kuljetti hänet vanhempineen kuvauksiin.

– Ei minulla ole mitään tietoa, minne olemme menossa. Ehkä ohjelmayhtiö haluaa tehdä jotain Suomi- specialia, Suvi Aalto kertoo.

Suvi Aallon mukaan isosiskon menestys X-Factor -kilpailussa Englannissa on ollut myös perheelle hurjaa aikaa. Suvi on ollut viikon ajan Lontoossa.

– Jännitämme Saaran puolesta. Se tuntuu mahassa, Suvi kertoo ja muistelee hiukan hämmentyneenä Saaran sunnuntaista pudotusuhkaa.

Sunnuntain huippujännittävässä kisassa Saara Aalto oli kahden vähiten ääniä saaneen joukossa ja tuomarit tekivät päätöksen kisan jatkajasta. Lauluesitysten jälkeen päätös syntyi tuomariäänin 3-1.

– Saarasta kohistiin. Tilanne oli se, että hän menee selkeästi jatkoon tai britit eivät hoksaa äänestää häntä, Suvi muistelee edellisillan hermostuttavia hetkiä.

Henkisesti kova paikka

Suvi Aalto kuvailee, että X-Factorin puitteet ovat huikeat, ja rahaa liikkuu paljon. Kilpailu vaikuttaa hänen mukaansa erittäin rankalta ja henkisesti haastavalta kaikille osallistujille.

On äärettömän tärkeä juttu, että hän saa olla rehellisesti oma itsensä ja hänet on hyväksytty.

Suvi Aalto

Suvi on saanut kuitenkin vaikutelman, että kilpailijoiden kesken vallitsee hyvä tunnelma.

Saara-siskolle kisa on Suvin mukaan varsin kovaa, kun sekä kulttuuri että kieli ovat vieraita. Myös pyöritys on tiivistä: mediatapaamisia, aikaisia herätyksiä, kuvauksia ja treenejä.

– Vaikea kuvitella omalle kohdalle. En tiedä, miten selviäisin, itsekin kykykilpailuissa mukana ollut Suvi Aalto pohtii.

Suvi Aalto oli vanhempineen seuraamassa viikonlopun lähetyksiä. Saaran aikataulu on äärettömän tiukka, joten perhettään hän on voinut tavata vain pikaisesti pari kertaa ja silloinkin yleensä kameran läsnä ollessa.

– Niitäkin kohtaamisia on kuvattu. Yhden kerran saimme olla rauhassa, kuten muutkin kilpailijat läheistensä kanssa.

Hyväksyminen on tärkeää

Kovan kilpailun keskellä Suvin mukaan Saaralle merkitsee eniten se, että hänet hyväksytään.

– On äärettömän tärkeä juttu, että hän saa olla rehellisesti oma itsensä ja hänet on hyväksytty, Suvi Aalto sanoo liikutusta äänessään.

Saara elää tällä hetkellä Suvin mukaan suurta unelmaansa. Pikkusisko toivoo Saaralle hyviä kontakteja ja mahdollisuutta tehdä omaa musiikkia isoilla lavoilla.

– Tärkeintä kuitenkin on, että Saara saa nyt varmuutta olla oma itsensä ja seistä oman tekemisensä takana.

Siskon suuriin saappaisiin

Suvi Aalto kertoo palaavansa kotiin tiistaina, joten hän ei enää kuluvalla viikolla pääse Lontooseen. Seuraavan jakson hän aikoo jännittää kotona.

– Jos Saara vielä menee jatkoon, niin sitten täytyy miettiä uudestaan.

Olen saanut positiivista palautetta, mutta suuriin saappaisiin olen hypännyt.

Suvi Aalto

Saara-siskon menestys Brittein saarille merkitsi sitä, että myös Suvi Aallon keikkakalenteri piti muokata uudestaan. Saara-siskolle oli buukattu Suomeen keikkoja, joille ehdotettiin esiintyjäksi Suvia.

– Olen saanut positiivista palautetta, mutta suuriin saappaisiin olen hypännyt, Suvi Aalto ehtii vielä kertoa taksista ennen sen saapumista salaiseen kuvauspaikkaan.