Koe uusi yle.fi

"Palkkojen lasku lisää työllisyyttä" – A2 Palkkaerot-ilta etsii keinoja synnyttää palkkatöitä

Saako useampi töitä, jos alimmat palkkatasot laskevat? Vai lisääkö se työtä tekevien köyhyyttä?

A-teema
Kaksi setelinippua. Toisessa paljon isoja seteleitä ja toisessa muutama kymmenen euron seteli.
Anne Savin / Yle

– Matalapalkkaista työtä on helppo synnyttää. Vaikuttaa siltä, että palkkojen lasku lisää työllisyyttä. Suomi on täynnä tekemätöntä työtä, sanoo Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen.

Syksyn työllisyyskeskustelu myrskyää: hallituksen tämän vaalikauden päätavoitteita on yli 110 000 uuden työpaikan luominen ja työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin. Lääkkeeksi on ehdotettu muun muassa matalapalkkatyön lisäämistä.

Mutta toimiiko porttiteoria työmarkkinoilla – pääseekö työtön paremmin kiinni töihin, jos alinta palkkatasoa lasketaan? Ja kuinka todennäköistä on sen jälkeen edetä paremmin palkattuihin töihin?

Julkistalouden professorin Markus Jäntin mielestä (siirryt toiseen palveluun) teorian toimivuudesta ei ole näyttöä. Ruotsissa palkkaerot eivät juurikaan ole kasvaneet, mutta työpaikkoja on silti syntynyt lisää.

Kaupunginvaltuutettu ja ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) on eri mieltä (siirryt toiseen palveluun).

– Työn hinnan alentaminen parantaa työllisyyttä. Ruotsissa yrityksille maksetaan vaikeasti työllistettävistä runsaasti palkkatukea ja Saksassa ”minijobseja” tuetaan tulonsiirroilla, Soininvaara sanoo.

Pääekonomisti Ralf Sund STTK:sta huomauttaa, että työllistymiseen vaikuttaa moni muukin tekijä kuin palkkataso. Esimerkiksi Saksassa on hänen mukaansa onnistuttu nostamaan tuottavuutta.

Näennäistyö edistää työn vieroksuntaa

Entä miten todennäköisesti matalapalkalla työllistynyt pystyy nostamaan palkkatasoaan ja nousemaan keskiluokkaan myöhempinä työvuosina?

– Jotkut pystyvät, toiset eivät. Jos työ on pelkkää simputusta, se ei johda mihinkään hyvään. Työ, joista voi tuntea tyydytystä, kannustaa tekemään sitä paremmin ja tie aukeaa eteenpäin. Minua huolestuttavat kunnille suunnatut näennäistyöt, jotka lähinnä edistävät työn vieroksuntaa, Soininvaara miettii.

Minua huolestuttavat kunnille suunnatut näennäistyöt, jotka lähinnä edistävät työn vieroksuntaa.

Osmo Soininvaara

Leena Mörttinen painottaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei pysy pystyssä, ellei tuottavuutta ja palkkatasoa saada kasvuun:

– Sosiaalisen kierron kysymys on keskeinen ja edellyttää koulutusajattelun uudistamista. Yksilön pitää hyväksyä vastuunsa kouluttautumisessa, mutta myös yhteiskunnan pitää tarjota koulutusta, joka on vähemmän tutkintopohjaista ja jolla voi päivittää omaa osaamistaan.

Matala palkkataso tulonsiirto yrityksille?

Soininvaaran mielestä matalatuottoista työtä pitää tukea mieluiten yrityksen kautta, jolloin palkkaa ei muodollisesti alenneta.

– Järjestelmän pitäisi olla sellainen, että jokainen yritys on palkkatuen käytön kanssa samalla viivalla. Silloin se ei olisi tulonsiirto yrityksille, koska kilpailu siirtää mahdollisen edun kuluttajalle, Soininvaara sanoo.

Mörttisen mielestä sosiaaliturvaa pitää voida käyttää matalan palkan rinnalla, jotta vältettäisiin köyhyysloukku ja kannustettaisiin ottamaan vastaan työtä.

– Olisi selkeämpää, että tuki maksettaisiin suoraan työntekijälle, hän linjaa.

– Suomessa pitäisi puhua myös siitä, miten tänne saadaan hyväpalkkaisia töitä, jotta sosiaaliselle kierrolle olisi tilaa. Tarvitaan menestyviä yrityksiä, jotka tarvitsevat osaajia ja ovat myös valmiita maksamaan niistä, Mörttinen sanoo.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson haluaa torjua työtä tekevien köyhyyttä.

– Näen palkkatason madaltamisen riskinä. Se vaikuttaa niiden ihmisten palkkapussiin, jotka muutenkin työllistyvät. Silloin lopputulos on iso tulonsiirtoautomaatti valtiolta eli veronmaksajilta yksityisille firmoille, Andersson sanoo.

Vasemmistoliitto on ehdottanut (siirryt toiseen palveluun) kymmenen euron minimipalkkaa säädettäväksi lakiin. Suomessa ei ole minimipalkkalakia, vaan alimmat palkkatasot sovitaan yleensä työmarkkinajärjestöjen kesken.

Saako useampi töitä, jos palkkaerot kasvavat Suomessa? Kuinka pienellä palkalla sinä lähtisit töihin? Kenelle kuuluu suuri, kenelle pieni palkka?

Suomen suurin keskusteluohjelma etsii ratkaisuja palkkatöiden lisäämiseksi. A2 Palkkaerot-ilta 19.10. TV2 klo 21.30 #a2ilta