Olli Rehn: Risteilijätilaus tuo Turkuun lisää työpaikkoja ja investointeja

Elinkeinoministeri Olli Rehn uskoo Meyer Turun laivatilausten lisäävän työllisyyttä välillisesti koko maassa.

telakkateollisuus
Olli Rehn
Olli RehnPetteri Paalasmaa / AOP

Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan Meyer Turun tänään tiistaina varmistuneet Icon-laivatilaukset vaikuttavat merkittävästi työllisyyteen suoraan telakalla Turussa ja alihankintaketjujen kautta koko Suomessa.

Kuukauden aikana Meyer Turku on saanut neljän risteilijän tilaukset. Telakka on allekirjoittanut aiesopimuksen kahden uuden sukupolven risteilyaluksen tilauksesta yhdysvaltalaisen Royal Caribbean Cruisesin kanssa. Laivat toimitetaan vuosina 2022 ja 2024.

Rehn sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa laivatilausten merkitsevän Turun-telakalla 500 uutta työpaikkaa. Tilausten yhteisvaikutus on yli 15 000 henkilötyövuotta. Lisäksi tilaukset johtavat telakalla laajoihin investointeihin, joiden työllistämisvaikutus ministerin mukaan on myös merkittävä.

Meyer Turulta tilatut isot risteilijäalukset edustavat uutta, LNG-käyttöistä risteilijäalusten sukupolvea. Laivoissa otetaan käyttöön useita innovaatioita, kuten polttokennoteknologia, joka on energiatehokas ja puhdas tapa luoda sähköenergiaa, Rehn sanoo.

– Uudet innovaatiot muun muassa energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä, Rehn toteaa tiedotteessa.