Pohjois-Karjalan Osuuspankki nousee ryhmänsä suurimpien joukkoon

Pielisen ja Pohjois-Karjalan Osuuspankit yhdistyvät alueelliseksi pankiksi, joka nousee OP Ryhmän viidentoista suurimman pankin joukkoon.

Pohjola Pankki
Joensuun finanssitalo.
Janne Ahjopalo / Yle

Pohjois-Karjalaan syntyy suuri alueellinen osuuspankki.

Pielisen ja Pohjois-Karjalan Osuuspankkien edustajistot ovat päättäneet yksimielisesti yhdistymisestä kokouksissaan maanantai-iltana. Pankki aloittaa toimintansa keväällä 2017.

Uudella pankilla on noin 82 000 asiakasta ja noin 130 työntekijää. Pankkitoiminta on 2,4 miljardia euroa ja omat varat 220 miljoonaa euroa.

Sulautuminen jälkeen Pohjois-Karjalan Osuuspankki kuuluu OP Ryhmän viidentoista suurimman joukkoon. Ryhmässä on noin 180 pankkia.

Pielisen Osuuspankin nykyistä toimitusjohtajaa Jaana Reimasto-Heiskasta tullaan esittämään uuden pankin toimitusjohtajaksi. Pohjois-Karjalan Osuuspankin nykyinen toimitusjohtaja Esko Mononen jää eläkkeelle keväällä. Nykyinen varatoimitusjohtaja Tuomo Mustonen jatkaa edelleen pankin varatoimitusjohtajana.

Uudella pankilla on konttorit Valtimolla, Nurmeksessa, Lieksassa, Juuassa, Kontiolahdessa ja Joensuussa.