Pojan muisto kulkee mukana – 67-vuotias motoristinainen starttaa seuraavaksi Meksikoon

Poikansa menettänyt Tuire Kourula toteutti unelmansa ja hänestä tuli motoristi. Nyt nainen lähtee jo toisen kerran Atlantin taakse moottoripyöräilemään.

moottoripyöräily
Tuire Kourulan moottoripyöräreissu Amerikassa
Tuire Kourula ajaa parissa viikossa viisituhatta kilometriä Los Angelesista Meksikoon ja takaisin. Kuvat ovat Kourulan edelliseltä Amerikan reissulta. Tuire Kourula

Vajaat kymmenen vuotta sitten Tuire Kourula osti ensimmäisen moottoripyöränsä. Hän selvitti, missä pyörässä säilyy arvo pisimpään, katsoi kuvastosta kuvia ja tilasi pyörän puhelimella. Moottoripyörä tuli laatikossa Kourulan kotiin, hän ajoi sillä pitkin Nelostietä ja jo ensimmäisenä kesänä suuntasi Norjaan Lofooteille ajamaan.

– Otin moottoripyöräajotunteja, vaikka kortti minulla jo olikin iän puolesta. Pyörä sammui koko ajan kun nostin kytkintä ja ajattelin, ettei minusta ikinä tule motoristia, Kourula kertoo.

Sen jälkeen tie on vienyt naista. Lähihoitajana Kemissä työskentelevä Kourula on 67-vuotias, eläkkeelle hän jää ensi kesänä. Takana on kymmenen maratonia, useita jousiammunnan suomenmestaruuksia ja tuhansia kilometrejä moottoripyörän selässä Suomessa, Euroopassa ja Amerikassa.

Nyt Kourula pakkaa jälleen kerran satulalaukkunsa, kiskoo buutsit jalkaansa, nappaa mukaansa kypärän, jossa komeilee Route 66 tarra edelliseltä Amerikan reissulta ja hyppää Los Angelesin koneeseen. Sunnuntaina Kourula suuntaa Los Angelesista Meksikoon.

– Ajan kymmenen hengen ryhmässä. Ajamme viisituhatta kilometriä ja mitä tahansa voi sattua matkalla, pyörälle tai minulle. En missään nimessä lähde yksin, pitää ajatella järjellä. En ole uhmaaja siinä mielessä, että haluan kuolla, Kourula kertoo.

Vaikka oli aika, jolloin Kourula nimenomaan halusi kuolla.

"En ota ketään kyytiin"

– Meidän viisitoistavuotias poika ajoi mopolla ja törmäsi auton kanssa. Törmäys oli raju. Kolme viikkoa hän oli tajuttomana sairaalassa, kunnes mitään ei ollut enää tehtävissä.

Kourula kuvailee itseään tuolloin rapakuntoiseksi ihmiseksi. Hän aloitti juoksemisen, koska oli kuullut, että huonokuntoinen voi saada sydäninfarktin juostessaan. Kourula kirjoitti lapulle nimensä ja osoitteensa ja piti sitä taskussaan kun juoksi.

Se poika, joka on kuollut, on minun moottoripyörän kyydissä.

Tuire Kourula

– Ei voi yhtä aikaa itkeä ja juosta. Juoksin yhdessä erään ystäväni kanssa, joka on pappi. Hän tuki minua ja juoksimme yhdessä, Kourula kertoo.

Pian kunto kasvoi ja yhtä äkkiä Kourula löysi itsensä maratonviivalta. Fyysinen kunto tuki henkistä heikkoutta ja Kourula juoksi Israelissa, Espanjassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Suomessa.

Kun sydän kesti ja kunto nousi, Kourula halusikin elää.

– Se poika, joka on kuollut, on ajatuksissani minun moottoripyörän kyydissä. En ota ketään kyytiin, koska poika istuu takapenkilläni.

Läsnäolon taito

Kourulan puheessa kuuluvat usein sanat suorittaminen ja läsnäolo. Hän kertoo edelleen nauttivansa hoitajan työstä, haluavansa kohdata työssään hoidettavia ikäihmisiä ihmisinä. Aktiivinen hän on myös kunnallispolitiikassa ja vanhusneuvostossa.

Tuire Kourula moottoripyöräilemässä Route 66:lla.
Kourula kiinnittää aina reissuillaan moottoripyöräänsä Suomen lipun. Tuire Kourula

– Puhutaan mitoituksista ja monesti työ on suorittamista. Minulle kuitenkin läsnäolo on tärkeää, kun ammun jousella tai kun ajan moottoripyörällä. Jos en keskity, nuoli ei mene maaliin tai pyörä voi mennä ojaan, Kourula sanoo.

Kourula on unelmoinut Meksikon reissusta jo pitkään. Hän haluaa nähdä lapsena ja nuorena elokuvissa näkemänsä länkkärimaisemat.

– Haluan nähdä kuinka se heinäkerä pyörii tiellä. Monen ihmisen elämä jää elämättä. Minä olen laittanut vähän säästöön ja unelmoinut siitä, että voin tehdä tällaisen reissun itselleni. Olen vähän tällainen oman tieni kulkija ja änkyrä, Kourula naurahtaa.

On selvää, että Kourula aikoo nauttia elämästään myös eläkepäivillään. Timmissä kunnossa oleva nainen osallistuu ensi kesänä jälleen jousiammunnan suomenmestaruuskisoihin.

– Lisäksi haluan tehdä eläkkeellä vapaaehtoistyötä palvelukodeissa ja lausua runoja. Haluaisin hoitaa ihmisiä niin, kuin toivon, että minuakin joskus hoidetaan.